Hyppää sisältöön

Muurimäen uusi eritasoliittymä valtatiellä 19 avautuu liikenteelle

Julkaistu 5.12.2022 15.09

Valtatien 19 ylittävä Muurimäen risteyssilta avataan liikenteelle 7.12. Uusi risteyssilta lisää turvallisuutta ja mahdollistaa sujuvan liittymisen valtatielle. Silta liittyy Väyläviraston sekä Lapuan ja Seinäjoen kaupunkien hankkeeseen, jossa Lapuan ja Seinäjoen väliselle tieosuudelle rakennetaan kaksi ohituskaistaparia ja uusi eritasoliittymä.  
 
Eritasoliittymän risteyssillan korkeus on 5,2 metriä, eli myös suurin osa erikoiskuljetuksista mahtuu alittamaan sillan. Sillan korkeutta ja leveyttä lisättiin hieman hankkeen kehitysvaiheessa alkuperäisistä suunnitelmista, jotta silta palvelisi kehittyvää aluetta pitkälle tulevaisuuteen. Sillan rakentaminen alkoi viime keväänä.    

Eritasoliittymä mahdollistaa entistä tehokkaamman maankäytön alueella ja palvelee siten myös Lapuan ja Seinäjoen kaupunkiseutujen elinkeinoelämän tarpeita. Paremmat liikenneyhteydet tukevat alueen kehittämistä ja luovat edellytyksiä yritystoiminnalle. 

Eritasoliittymän rampit ovat vasta ensi kesänä täysimittaisesti käytössä. Valmiit rampit jatkuvat useita satoja metrejä. 

"Toivomme risteyssillalta valtatielle 19 liittyviltä varovaisuutta etenkin nyt, kun rampit eivät ole vielä täysin valmiit. Muurimäentien nopeusrajoitus on tällä hetkellä 40 kilometriä tunnissa. Rampeilla nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa", kertoo hankkeen projektipäällikkö Pasi Kivioja Väylävirastosta.   

Hanke valmistuu vuoden 2023 lopussa  

Hankkeen aikana tieosuudelle rakennetaan kaksi ohituskaistaparia, uusi eritasoliittymä sekä parannetaan eritasoliittymää ja kahta tasoliittymää. Työ painottuu Atrian eritasoliittymän ja Hipintien väliselle osuudelle sekä Muurimäen eritasoliittymän ja Patruunatehtaantien välille.

Nyt käynnissä oleva hankkeen ensimmäinen vaihe jatkuu vuoden 2023 loppuun. Työt valtatiellä hiljenevät kylmimpien ja lumisimpien talvikuukausien ajaksi. Urakasta vastaavat Väylävirasto sekä Seinäjoen ja Lapuan kaupungit.    

Pitemmän tähtäimen tavoitteena on, että valtatie 19 levennetään nelikaistaiseksi Seinäjoen ja Lapuan välillä. Tavoitteena on, että nopeusrajoitus olisi 100 kilometriä tunnissa koko osuudella.   

Työ jatkuu hankkeen toisessa vaiheessa, jonka suunnitteluun on myönnetty rahoitus. Toisen vaiheen suunnittelusta vastaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.   

Lisätiedot:  
  
Projektipäällikkö Pasi Kivioja  
Väylävirasto 
Puh. 029 534 3602 
[email protected]     

Lue lisää hankkeesta Väyläviraston verkkosivuilta osoitteesta: https://vayla.fi/vt-19-seinajoki-lapua-rakentaminen  

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta