Hyppää sisältöön

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie: Liikenteenhallintajärjestelmää testataan Klaukkalan ja Nurmijärven välillä syyskuussa

Julkaistu 9.9.2021 13.42

 

Uutta liikenteenhallintajärjestelmää testataan valtatiellä 3 Klaukkalan ja Nurmijärven kirkonkylän välillä sekä Klaukkalan kehätiellä syyskuun ajan. Testauksesta ei aiheudu haittaa liikenteelle.

Järjestelmän rakennustyöt ja laiteasennukset on saatu valmiiksi, ja hankkeessa on siirrytty järjestelmän testausvaiheeseen. Vaihtuvista nopeusrajoitusmerkeistä, tiedotusopasteista sekä sään ja liikenteen mittauslaitteista koostuvan järjestelmän testaus näkyy tienkäyttäjille syyskuun 13. päivän ja 30. päivän välillä yhteensä 5–10 päivänä.

Järjestelmän käyttöönottopäivä tarkentuu testauksen edetessä

Testauksen aikana opasteissa voi lukea esimerkiksi ”opastetestaus” tai näkyä erilaisia merkkijonoja tai varoitusmerkkejä. Testausten aikana myös vaihtuvissa nopeusrajoitusmerkeissä näytetään välillä nopeusrajoituksia. Testit toteutetaan pääosin ilta- ja yöaikaan.

Tienkäyttäjille näkyvien testausten jälkeen varmistetaan vielä ennen käyttöönottoa, että järjestelmä toimii oikein eri tilanteissa ennen kuin liikennettä aletaan ohjata sen avulla. Tämä tapahtuu seuraamalla, että liikenteen mittauslaitteilta ja tiesääasemilta tulevat tiedot pitävät paikkansa, ja että järjestelmä osaa ehdottaa näihin tietoihin perustuen järkeviä ja suunnitellun mukaisia nopeusrajoituksia sekä muita ohjauksia.

Järjestelmä otetaan käyttöön loppuvuoden aikana. Käyttöönoton ajankohdasta viestitään, kun aikataulu tarkentuu testausten edistymisen mukaan.

Osa Klaukkalan ohikulkutie -hanketta

Osana Klaukkalan ohikulkutie -hanketta laajennetaan valtatie 3:n liikenteenhallintajärjestelmä ulottumaan Klaukkalan eritasoliittymästä Nurmijärven kirkonkylän liittymään. Laajennus ulottuu noin yhdeksän kilometrin matkalle. Tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta vilkkaasti liikennöidyllä Hämeenlinnanväylällä Klaukkalan ja Nurmijärven kirkonkylän välillä. Järjestelmän toteutuskustannukset ovat noin kolme miljoonaa euroa, ja sen rahoittavat Väylävirasto, Nurmijärven kunta sekä Fintraffic Tie. Hankkeen urakoitsijana toimii Normiopaste.

Lisätietoja:

Marja Wuori, projekti-insinööri, Väylävirasto, puh. 029 534 3834, [email protected]
Jukka Värri, yksikönpäällikkö (infrahankkeet), Fintraffic Tie, puh. 050 470 4475, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.vayla.fi/klaukkalanohikulkutie/liikenteenhallintajarjestelma
www.facebook.com/klaukkalanohikulkutie

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie on uusi Klaukkalan keskustaajaman kiertävä yhteys, joka parantaa alueen liikenneolosuhteita ja mahdollistaa lähialueiden maankäytön kehittämisen. 

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta