Valtatie 5:n viereen rakennetaan rinnakkaistie, joka toimii rakentamisaikaisena kiertotienä ja myöhemmin pysyvänä tienä hitaamman liikenteen, paikallisliikenteen sekä pyöräilyn ja kävelyn käytössä. Liikenne siirretään rinnakkaistielle 27. marraskuuta.
– Rinnakkaistietä rakennetaan muutaman kilometrin pätkissä, ja liikenne siirretään valtatien rakentamisen ajaksi sinne. Rinnakkaistietä rakennetaan suurimmaksi osaksi uudelle linjalle. Osa nykyisestä Viitostiestä jää rinnakkaistieksi, kertoo urakoitsijan projektipäällikkö Timo Tiainen Kreate Oy:stä.
Liikenne on tarkoitus siirtää rinnakkaistielle keskiviikkona 27. marraskuuta Kilpolankujan ja Parkasentien välisellä osuudella. Liikenne on kiertotiellä vuoden 2020 marraskuuhun. Valtatien rakentamisen edetessä rinnakkaistietä otetaan käyttöön myös muilla osuuksilla kohti Vehmaata mentäessä.
Viitostietä rakennetaan Nuutilanmäeltä Vehmaalle keskikaiteellisena tienä noin 16 kilometriä. Matkalle rakennetaan viisi eritasoliittymää ja 12 siltaa, joista kaksi on vesistösiltoja. Tällä hetkellä tehdään maanrakennus- ja louhintatöitä sekä pohjarakenteita.