Hyppää sisältöön

Kupittaa–Turku-ratahanke: Turun junamatkustajien asemapalvelut siirtyvät Logomoon elokuussa 2024

Julkaistu 17.6.2024

Kartta Kupittaa-Turku-ratahankkeen laituriyhteyksistä. Näytetään jalankulun reitit, sisään- ja ulosajot, sekä eri laitureiden hissien ja portaiden sijainnit ja valmistumisajat. Mukana ovat myös alueen merkittävät maamerkit kuten Logomo, autovaunuasema, pysäköintialueet ja taksiasemat. Kartassa näkyy myös yhteistyötahojen logot: Euroopan unioni, Turku ja Väylävirasto.

Asemapalvelut siirtyvät nykyiseltä Turun rautatieasemalta Logomoon 5.8.2024. Samaan aikaan nykyisen Turun rautatieaseman asemapalvelut sulkeutuvat. 

Asemapalvelut ovat tarjolla pääsääntöisesti Logomo Kitchenin tiloissa. Jos tila on muussa käytössä, asemapalvelut voidaan siirtää tilapäisesti Logomo Teatron tiloihin. Alueelle on tulossa opastusta matkustajille.

Logomosta löytyvät elokuusta lähtien muun muassa odotustilat, wc-tilat, kahvila ja lounasravintola sekä junien aikataulunäytöt. Sillalle Logomon puolelle siirretään myös lippuautomaatti matkustajien käyttöön.

Logomon tilat palvelevat maanantaista lauantaihin kello 6.30–21.00 ja sunnuntaisin kello 7.30–21.00.

Asemapalveluiden tuottajana on Logomo ja tilaajana Kupittaa–Turku-ratahanke.

Junat uusille laitureille

Muutosten myötä saapuvien ja lähtevien junien laiturit siirtyvät Turun vanhan asemarakennuksen ja Logomon edustalta Logomonsillan ja Aninkaistensillan väliselle alueelle. 

Junaliikenne Tampereen suunnasta saapuu Turun uusille matkustajalaitureille 5.8.2024. Helsingin suunnasta tuleva junaliikenne puolestaan palaa Turkuun vuoden 2024 lopussa.

Bussilla Kauppatorilta Ratapihankadulle ja Logomonsillan pysäkille

Turun keskustan joukkoliikennettä kehitetään, jotta uudet asemapalvelut olisivat paremmin saavutettavissa. Alustavien suunnitelmien mukaan bussit kulkisivat Kauppatorilta Ratapihankadulle ja takaisin. Vuoroväliksi on suunniteltu 20 minuuttia.

Reitin tarkemmat yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin. Suunnitelmissa on, että bussit alkaisivat kulkea uudella reitillään joulukuussa 2024, kun junaliikenne Helsingin suunnasta palaa Turkuun.

Vanha asemarakennus poistuu käytöstä

Turun nykyisessä asemarakennuksessa asemapalvelut päättyvät 5.8. ja asemarakennukselle etsitään uusia käyttökohteita.

Seuraavat askeleet: LogoHub ja Matkakeskus

Asemapalvelut sijaitsevat Logomossa siihen asti, kunnes pysäköintitalo LogoHub valmistuu Logomonsillan yhteyteen Ratapihankadun varteen. Sen jälkeen asemapalveluiden on tarkoitus siirtyä pysäköintitalon maantasokerrokseen.

LogoHubista on tulossa viisikerroksinen pysäköintitalo ja asemapalvelukokonaisuus. Asemarakennuksen yhteyteen tehdään tilat taksiliikenteelle, matkustajien saattoliikenteelle, liityntäpysäköinnille, sähköautojen lataukselle, kahvilakioskille, autovuokraamolle sekä pyörä- ja skuuttiparkille. 

LogoHubin rakennuttaa turkulaiseen Sunborn-yritysryppääseen kuuluva LogoHub Oy. Rakentaminen alkaa kesäkuun lopussa 2024, ja tavoitteena on, että rakennus valmistuu keväällä 2026.

Lopullinen sijainti asemapalveluille tulee olemaan matkakeskuksessa, joka on juna- ja linja-autoterminaalit sekä asumisen ja palvelut yhdistävä uusi keskus. Tuleva matkakeskus rakentuu Turun linja-autoaseman alueelle kytkeytyen ratapiha-alueen uusiin matkustajalaitureihin. Alustavien suunnitelmien mukaan matkakeskus valmistuisi vuosikymmenen vaihteessa. Matkakeskus on Turun kaupungin oma hanke.

Artikkelin tiedot on koottu yhteistyössä Turun kaupungin, Logomon ja VR:n kanssa.

 

Seuraa hanketta: 

https://vayla.fi/kupittaa-turku-ratahanke
www.facebook.com/KupittaaTurkuratahanke

Kupittaa–Turku-ratahankkeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Helsinki–Turku nopean junayhteyden toteuttamisen. Ratapihoilla tehtävien muutostöiden ansiosta Turun asemanseudulla vapautuu maata alueen kehittämiseen ja rautatieaseman henkilölaiturialueen turvallisuus ja esteettömyys paranevat. Hankkeen työt ajoittuvat vuosille 2021–2026. Hanke on saanut tukea Euroopan unionilta sekä suunnitteluun että rakentamiseen.