Kupittaa–Turku-ratahanke: Näin hankkeen työt etenivät

Julkaistu 7.11.2025

Kupittaa–Turku-ratahankkeen neljä vuotta kestäneet rakennustyöt ovat tulleet päätökseensä. Takana on mittava urakka, jossa Kupittaan ja Turun välille rakennettiin kaksoisraide sujuvoittamaan junaliikennettä. Tähän artikkeliin on koottu hankkeen keskeisimmät vaiheet ja kohokohdat.

Ilmakuva rautatieasemasta, jossa on useita junia, raiteita ja kävelysilta asemalaitureiden yli. Taustalla näkyy kaupunkimaisema rakennuksineen ja syksyisiä puita.

Hankkeen rakennustyöt alkoivat syksyllä 2021. Ennen sitä käynnistyi hankkeen suunnittelu, joka valmistui vuoden 2023 lopussa. Suunnittelijat jatkoivat työtä myös rakentamisen aikana.

Vuosi 2021

Marraskuussa rakentaminen käynnistyi sivuraiteiden puruilla Logomon ja Aninkaistensillan väliseltä alueelta. Purettujen raiteiden kohdalla aloitettiin tilapäisen autonlastauslaiturin rakentaminen sekä Logomon puolella tilapäisen laiturin rakentaminen reunimmaisen raiteen päälle.

Vuosi 2022

Maaliskuussa töitä tehtiin Toijalan suunnan radalla Aninkaistensillan ja Konsan tasoristeyksen välisellä osuudella, Raunistulan ja Lonttisten kaupunginosien välillä. Työskentelyn aikana Toijalan suunnan radan linjausta parannettiin ja sen sijaintia muutettiin. Myös radan alus- ja päällysrakenteet sekä turvalaitteet uusittiin.

Toukokuussa tilapäiset järjestelyt valmistuivat Logomon puolella. Kuun lopussa autonlastaustoiminnot siirrettiin Ratapihankadulta Logomon puolelle, minkä jälkeen autonlastaus tapahtui Vaunukadun kautta. Myös tilapäinen laituri 17 otettiin käyttöön. Samalla alkoivat ratatyöt Turun rautatieaseman puolella valmistelevilla töillä. Laiturit 2 ja 3 poistettiin käytöstä, ja raiteet purettiin.

Elokuussa Helsingin suunnasta tuleva junaliikenne pysäytettiin Kupittaan asemalle, jotta päästiin rakentamaan Aurajoen ylittävää kaksoisraidetta. Katkon ajaksi järjestettiin joukkoliikenneyhteydet Kupittaan asemalta satamaan. Työt aloitettiin Kupittaan ja Turun välisellä rataosuudella, jossa työt käynnistyivät raiteen ja sähköradan purkutöillä. Samalla työt laajenivat vanhan rautatieaseman kohdalla, jossa jäi käyttöön pelkästään laituri 7.

Marraskuussa alettiin rakentaa Raunistulan väliaikaista työsiltaa työmaan sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön. Jalankulkijat ja pyöräilijät ohjattiin Aurajoen ratasillalta Raunistulan työsillalle tammikuussa 2023, minkä jälkeen päästiin purkamaan Aurajoen ratasiltaa.

Vuosi 2023

Toukokuussa käynnistyivät uuden Aurajoen ratasillan paalutustyöt, ja kuun loppupuolella purettiin vanha Nummen alikulkusilta. Kesäkuussa alkoi uuden Nummen alikulkusillan rakentaminen. Myös uusien raiteiden ja laitureiden 1–4 rakentaminen käynnistyi.

Heinäkuussa aloitettiin Koulukadun alikulkusillan uusimisen valmistelevat työvaiheet, joiden jälkeen eteläinen puolisko päästiin purkamaan marraskuussa. Kupittaan ja Turun rautatieasemien välillä jatkui sähköistetyn kaksoisraiteen rakentaminen maaleikkaus- ja pohjanvahvistustöillä.

Vuosi 2024

Tammikuussa aloitettiin Raunistulan jalankulun ja pyöräilyn sillan rakentaminen sekä Koulukadun alikulkusillan eteläisen puoliskon rakentaminen. 

Maaliskuussa valettiin Nummen alikulkusillan kansi. Työt kestivät noin 30 tuntia ja betonia kului 1 300 kuutiometriä.

Huhtikuussa valettiin Koulukadun alikulkusillan eteläisen puolikkaan kansi. Samalla tehtiin paalulaattoja sllan pohjoiselle puolelle. Työt Turun tavararatapihalla käynnistyivät.

Kesäkuussa valettiin Aurajoen ratasillan kansi. Aurajoen ratasilta oli hankkeen suurin rakennettava silta, ja sen valutyö oli merkittävä urakka, johon kului yli 2 500 kuutiometriä betonia.

Elokuussa Tampereen suunnasta saapuva junaliikenne siirtyi Turussa uusille laitureille Logomonsillan kupeeseen. Samalla autonlastaus palautettiin Ratapihankadun puolelle, ja junamatkustajien asemapalvelut siirtyivät Logomoon. Raiteiden rakentaminen alkoi Logomon puolella. Koulukadun uusittu eteläinen siltapuolisko saatiin käyttöön. 

Syyskuussa valettiin Raunistulan jalankulun ja pyöräilyn sillan kansi. Aurajoen ratasilta ja Nummen alikulkusilta valmistuivat lokakuussa. Myös Logomon puolen ensimmäinen osa raiteistosta valmistui, minkä jälkeen käynnistyi raiteiden ja laitureiden rakentaminen ratapihan keskiosassa. 

Marraskuussa purettiin Koulukadun alikulkusillan pohjoinen puolisko. Kulkuväylä Aurajoen yli siirrettiin työsillalta Raunistulansillalle. Työt Raunistulansillalla jatkuivat vielä, vaikka silta saatiinkin jo käyttöön.  

Joulukuussa päättyi kaksi vuotta kestänyt poikkeusjärjestely, kun Helsingin suunnan junaliikenne palasi Turun keskustaan. Koulukadun alikulkusillan pohjoista puoliskoa ryhdyttiin rakentamaan.

Vuosi 2025

Maaliskuussa valettiin Koulukadun alikulkusillan pohjoisen puolikkaan kansi.

Kesäkuussa valmistui Raunistulan uusi jalankulun ja pyöräilyn silta kokonaisuudessaan. Samalla viimeisteltiin Aurajoen rantaväylät ja saatiin valmiiksi myös Koulukadun alikulkusilta. Töiden aikaiset liikennejärjestelyt poistettiin Koulukadulta, ja sillan alituskorkeus palautettiin alkuperäiseen 3,6 metriin. Koulukadun alikulkusillan valmistuttua ja junaliikenteen siirryttyä uudelle sillalle päästiin myös rakentamaan loppuosa laitureista ja raiteista ratapihan keskiosassa.

Lokakuussa valmistuivat hankkeen viimeiset urakat henkilöratapiha ja Turun tavararatapiha. Henkilöratapihalla otettiin käyttöön viimeisinä valmistuneet raiteet 4, 5 ja 6.

 

Seuraa hanketta: 

https://vayla.fi/kupittaa-turku-ratahanke
www.facebook.com/KupittaaTurkuratahanke

Kupittaa–Turku-ratahankkeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Helsinki–Turku nopean junayhteyden toteuttamisen. Ratapihoilla tehtävien muutostöiden ansiosta Turun asemanseudulla vapautuu maata alueen kehittämiseen ja rautatieaseman henkilölaiturialueen turvallisuus ja esteettömyys paranevat. Hankkeen työt ajoittuvat vuosille 2021–2026. Hanke on saanut tukea Euroopan unionilta sekä suunnitteluun että rakentamiseen.