Hyppää sisältöön

Kupittaa–Turku-ratahanke: Kaksoisraiteen rakentaminen Kupittaan ja Turun rautatieasemien välillä alkaa

Julkaistu 14.9.2023 9.15

 

Sähköistetyn kaksoisraiteen rakentaminen Kupittaan ja Turun rautatieasemien välillä alkaa tällä viikolla vanhan radan purkamisella, maaleikkauksilla ja pohjan vahvistustöillä koko rata-alueella. Kaksoisraide rakennetaan Helsinginkadun viereen. Töistä tulee ajoittaista melua, lisääntynyttä liikennettä ja muita rakentamiseen liittyviä häiriöitä. Meluavan työn tekemistä yöaikaan pyritään välttämään. Työt aiheuttavat ajoittaista liikennehaittaa Helsingin suuntaan kuljettaessa. 

”Kaksoisraiteen rakentaminen parantaa valmistuttuaan välittömästi nykyisen junaliikenteen toimintavarmuutta Helsingin ja Turun välillä. Silloin ei enää olla yhden raiteen varassa. Hanke mahdollistaa osaltaan tunnin junan toteutumisen kuin myös nykyisen Rantaradan liikennöinnin kehittämisen pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Erkki Mäkelä Väylävirastosta.

Osana urakkaa rakennetaan uusi silta vanhan Uraputken alikäytävän rinnalle. Tämä jalankulun ja pyöräilyn väylä yhdistää Helsinginkadun pohjoispuolella olevan ylioppilaskylän eteläpuolella sijaitsevaan Turun yliopistoon. Yhteys pidetään auki jalankulkijoille ja pyöräilijöille koko urakan ajan pois lukien lyhyet töiden edellyttämät rajoitukset, joista tiedotetaan erikseen. Hankkeessa parannetaan myös Vatselan melusuojauksia. Suntiontien linja-autopysäkki Helsingintiellä on poistettu pysyvästi käytöstä.

Kaksoisraide valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä, jolloin myös Helsinki–Turku-junaliikenne palaa Turun päärautatieasemalle. Kaksoisraiteen rakentaminen on osa Kupittaa–Turku-ratahanketta, jonka toteutuksesta vastaa Väylävirasto yhdessä Turun kaupungin kanssa. Kaksoisraiteen urakoitsijaksi on valittu Destia Rail Oy. 

Lisätietoja:
Väylävirasto, projektipäällikkö Erkki Mäkelä, p. 029 534 3822, [email protected]
Turun kaupunki, projektijohtaja Antero Mäkilä, p. 040 828 0284, [email protected]

Seuraa hanketta: 
vayla.fi/kupittaa-turku-ratahanke
facebook.com/KupittaaTurkuratahanke

Kupittaa–Turku-ratahankkeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Helsinki–Turku nopean junayhteyden toteuttamisen. Ratapihoilla tehtävien muutostöiden ansiosta Turun asemanseudulla vapautuu maata alueen kehittämiseen ja rautatieaseman henkilölaiturialueen turvallisuus ja esteettömyys paranevat. Hankkeen rakennustyöt sijoittuvat vuosille 2022–2026.  Hanke on saanut tukea Euroopan Unionilta sekä suunnitteluun että rakentamiseen. 

CEF-logo


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta