Kuopio: Maaherrankatu suljetaan osittain kuukaudeksi, liikennevaikutuksia lähikaduille
Julkaistu 10.6.2026 8.30
Maaherrankadun ylittävän rautatiesillan uudelleenrakennus etenee suunnitelmien mukaisesti. Töistä aiheutuu ajoittain muutoksia alueen liikennejärjestelyihin autoilijoille, jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Sillan telinetöiden vuoksi Maaherrankatu suljetaan kuukaudeksi Asemakadun ja Pohjolankadun välillä 15.6. alkaen. Maaherrankatu avautuu autoliikenteelle jälleen heinäkuun puolivälissä.
Maaherrankatu on suljettuna 15.6. alkaen Asemakadun ja Pohjolankadun välillä, ja autoliikenne ohjataan tänä aikana Puijonkadun kautta. ”Jalankululle ja pyöräilylle järjestetään töiden aikana pääsääntöisesti kulkureitti nykyisen sillan alta. Raskas liikenne opastetaan töiden aikana kiertoreiteille. Kaikkiaan poikkeusjärjestelyjä sillan alittavalla väylällä on reilun vuoden ajan, kesäkuusta 2026 lokakuuhun 2027 asti”, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Aki Hämäläinen.
Heinäkuussa voimaan pidempiaikaiset liikennejärjestelyt
”Kesäkuussa aloitamme sillan telineen paalutuksia, jonka vuoksi autoliikenne joudutaan väliaikaisesti sulkemaan. Heinäkuun puolivälistä alkaen henkilöauto- ja bussiliikenne palautuu jälleen Maaherrankadulle, sillä käytämme sillan toteutuksessa sellaista telineratkaisua, joka mahdollistaa liikennöinnin sillan alta töiden aikana”, kertoo projektijohtaja Esa Juhantila NRC Groupista.
Heinäkuun puolivälissä voimaan tulevat liikennejärjestelyt ovat voimassa vuoden 2027 toukokuulle asti. Hetkittäisten työvaiheiden, kuten esimerkiksi erilaisten nostotöiden aikana, tullaan tekemään lyhyitä liikennekatkoja. Myös kaistajärjestelyjä tehdään eri vaiheissa töiden edetessä.
Sillan telineiden paalutustöistä aiheutuu melua ja tärinää, joista tiedotetaan lähialuetta. Muutoksista työmaan vaikutuspiirissä kerrotaan töiden aikana liikennemerkein ja mahdollisin lisäopastein.
Maaherrankadun silta toteutetaan suunnitellusti betonisena ratasiltana, joka rakennetaan valmiiksi rautatien ja nykyisen sillan vieressä vuosina 2026–27. Sillan kansi siirretään lopulliselle paikalleen seitsemän vuorokauden mittaisen rautatieliikenteen katkon aikana kesäkuussa 2027. Tämän pidemmän liikennekatkon aikana aloitetaan myös nykyisen sillankannen purkutyöt, jotka kestävät noin neljä viikkoa. Nykyinen silta siirretään tällöin Pohjolankadun puolelle, jossa se puretaan ja josta purkujäte kuljetetaan pois. Siirron ja purkutöiden aikana Maaherrankatu on kokonaan suljettuna ajoneuvoliikenteeltä Asemakadun ja Pohjolankadun välillä, ja jalankulku ja pyöräily ohjataan vaihtoehtoisille reiteille.
Rakentamistöistä aiheutuu alueella myös jonkin verran työmaaliikennettä, jota ohjataan tarpeen mukaan liikenteenohjaajien opastuksella. Meluavista töistä tiedotetaan lähialueita.
Maaherrankadun liikennejärjestelyt töiden aikana:
• Kesäkuun puoliväliin saakka liikenne toimii lähes normaalisti
• Alkaen 15.6.2026–heinäkuun puoliväli 2026: Maaherrankatu on suljettu autoliikenteeltä Asemakadun ja Pohjolankadun välillä, jalankulku ja pyöräily pääsevät kulkemaan sillan alta
• Heinäkuun puoliväli 2026–toukokuu 2027: Auto- ja bussiliikenne kulkee Maaherrankadulla, samoin jalankulku ja pyöräily. Kaistajärjestelyjä tehdään eri työvaiheissa. Raskas liikenne ohjataan kiertoreiteille.
• Kesä 2027: uuden sillan paikalleen siirron ja nykyisen sillan purkutöiden aikana Maaherrankatu on suljettu liikenteeltä Asemakadun ja Pohjolankadun välillä reilun kuukauden ajan
• Syksy 2027: viimeistelytöiden aikana kaistajärjestelyjä Maaherrankadulla
Lisätietoja:
Väylävirasto, projektipäällikkö Aki Hämäläinen, p. 029 534 3150, [email protected]
NRC Group, projektijohtaja Esa Juhantila. p. 0400 539 302, [email protected]
https://vayla.fi/kuopion-ratapiha