Kouvola–Luumäki-ratahanke: Rakennuskauden 2025 työt ovat käynnistyneet
Julkaistu 6.5.2025 11.00
Uusi rakentamisen kausi on käynnistynyt talvitauon jälkeen Väyläviraston Kouvola–Luumäki-ratahankkeella huhtikuun ja toukokuun vaihteessa, jolloin työt jatkuivat Kaipiaisten ja Kaitjärven välillä. Hankkeella käynnistyy lisäksi uusia rakennusurakoita kesän mittaan.
Väyläviraston hankkeella uusitaan Kouvolan ja Luumäen välillä kaksoisraiteen päällysrakenne sekä parannetaan radan kuivatuksia ja routasuojauksia.
Rakennustyöt aloitettiin viime vuonna Kaipiaisten ja Kaitjärven välillä kaksoisraiteen pohjoisella raiteella. Vuoden 2024 aikana rataa parannettiin noin kahdeksan kilometrin matkalta. Kesällä 2025 Kaipiaisten ja Kaitjärven välillä uusitaan jäljellä oleva noin kolmen kilometrin rataosuus. Urakan odotetaan valmistuvan kesäkuun loppuun mennessä.
Hankkeella käynnistyy uusia rakennusurakoita kesällä
Pohjoisen raiteen parannustyöt laajenevat kesän mittaan kahdella uudella urakalla. Rakennustyöt Kouvolan ja Kaipiaisten välillä käynnistyvät arviolta toukokuun aikana. Kouvolan ja Kaipiaisten välistä rataosuutta korjataan noin 13 kilometrin matkalta. Lisäksi urakkaan sisältyy vaihteiden tukemistöitä Kaipiaisten rautatieliikennepaikalla. Töiden arvioidaan valmistuvan marraskuussa 2025.
Kaitjärven ja Luumäen välisellä rataosuudella maastotyöt käynnistyvät arviolta heinäkuun ja elokuun vaihteen tienoilla. Kaitjärven ja Luumäen välistä rataosuutta korjataan noin 19 kilometrin matkalta. Urakan odotetaan valmistuvan keväällä 2026.
Kesän rakennustyöt aiheuttavat muutoksia junamatkustajille
Rakennustöiden aikana Kouvolan ja Luumäen välillä käytössä on ajoittain vain yksi raide, mikä saattaa aiheuttaa pieniä viivästyksiä junaliikenteeseen. Osa työvaiheista toteutetaan junaliikenteen katkoissa, jolloin molemmat raiteet ovat poissa käytöstä. Näitä liikennekatkoja on kesän 2025 aikana useita viikonloppuisin ja ne vaikuttavat junien kulkuun Kouvolan ja Joensuun välillä.
Ensimmäinen liikennekatko on viikolla 19. Sen jälkeen katkot jatkuvat viikoilla 23–40. Liikennekatkot kestävät noin vuorokauden kerrallaan ja sijoittuvat lauantain ja sunnuntain välille. VR vastaa ja tiedottaa mahdollisista junavuorojen perumisista sekä korvaavien bussikuljetusten järjestämisestä.
Lisärahoitus mahdollistaa eteläisen raiteen peruskorjauksen
Karjalan radan kehittämiseen myönnettiin valtuusrahoitus vuoden 2025 talousarviossa, minkä myötä hanke laajenee kattamaan pohjoisen raiteen lisäksi myös eteläisen raiteen.
"Lisärahoituksen ansiosta voimme uusia päällysrakenteen sekä parantaa kuivatus- ja routasuojausta koko kaksoisraiteen osalta Kouvolan ja Luumäen välillä. Tämä vähentää radan kunnossapitotarvetta ja varmistaa sen toimintavarmuuden", kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Joonas Hämäläinen.
Eteläisen raiteen suunnittelu käynnistyy tänä kesänä ja rakennustyöt vuoden 2026 aikana. Kouvola–Luumäki-ratahanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2027 aikana.
Lisätietoja hankkeesta:
Joonas Hämäläinen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3536, [email protected]
Vesa Voutilainen, projektipäällikkö, rakennuttajakonsultti Welado Oy, puh. 045 866 4889, [email protected]