Hyppää sisältöön

Kouvola−Luumäki-ratahanke käynnistyy

Julkaistu 19.6.2023 9.04

 

Väyläviraston Kouvola−Luumäki-ratahanke on käynnistynyt keväällä 2023 suunnittelulla. Hankkeessa uusitaan Kouvolan ja Luumäen väliseltä rataosuudelta pohjoisen raiteen päällysrakennetta noin 40 kilometrin matkalta. Varsinaiset rakentamistyöt alkavat vuonna 2024.

Kouvolan ja Luumäen väliseltä rataosuudelta uusitaan pohjoisen raiteen päällysrakenne noin 40 kilometrin matkalta. Kouvola−Luumäki-rataosa on kaksiraiteinen ja pohjoisen raiteen päällysrakenne on elinkaarensa päässä. Päällysrakenteen uusiminen sisältää pohjoisen raiteen kiskojen, pölkkyjen ja raidesepelin uusimisen, mikä pidentää radan käyttöikää. Päällysrakenteen uusimisella tavoitellaan myös liikenteen sujuvuuden ja täsmällisyyden paranemista ja rataosan häiriöherkkyyden pienentämistä.

Hanke on käynnistynyt keväällä 2023 suunnitteluun liittyvien lähtötietojen mittaustöillä ja rakentamistöiden on tarkoitus alkaa vuonna 2024. Hankealueella alkaa kuitenkin näkyä toimintaa jo tämän vuoden heinäkuussa, kun Kouvolan ja Luumäen välisellä radalla aloitetaan mittausperustan rakentaminen.

"Kuluvana kesänä pääsemme aloittamaan mittausperustan rakentamisen Kouvola−Luumäki-rataosalla. Maastossa näkyy mittaukseen liittyvää toimintaa jo tämän vuoden aikana, mutta varsinaiset rakentamistyöt käynnistyvät vuoden 2024 puolella", kertoo hankkeen projektipäällikkö Aki Hämäläinen Väylävirastosta.

Mittausperustan rakentamisessa hankealueelle rakennetaan radan varteen pysyviä kiintopisteitä. Kiintopisteille määritetään tarkat sijainnit mittausten avulla. Mittausperustan rakentaminen ja mittaustyöt jatkuvat ainakin vuoden 2023 loppuun saakka. 

 

Lisätietoja:

Aki Hämäläinen, projektipäällikkö, Väylävirasto, p. 029 534 3150, [email protected]
 

Seuraa hanketta:

https://vayla.fi/kouvola-luumaki-ratahanke

Kouvola−Luumäki-radan perusparannushankkeen tavoitteena on kunnostaa elinkaarensa päässä oleva pohjoisen raiteen päällysrakenne. Päällysrakenteen uusiminen sisältää pohjoisen raiteen kiskojen, pölkkyjen ja raidesepelin uusimisen Kouvolan ja Luumäen väliseltä rataosuudelta noin 40 kilometrin matkalta. Lisäksi hankkeessa parannetaan alueen kuivatuksia. Rakennustyöt alkavat vuonna 2024.