Hyppää sisältöön

Kontiomäki–Pesiökylä-radan parannushanke jatkuu vuonna 2024

Julkaistu 20.12.2023 9.59

 

Väyläviraston Kontiomäki–Pesiökylä-radan perusparannushankkeeseen liittyvät työt ovat edenneet pitkälle. Vuodelle 2024 jää vielä muutamia suurempia urakoita sekä viimeisteleviä töitä toteutettavaksi. Hankkeen työkokonaisuudet valmistuvat ensi vuoden lopulla, jolloin myös radan uudet turvalaitteet otetaan käyttöön.

Kontiomäki–Pesiökylä-radan perusparannushankkeen vuoden 2023 urakat ovat valmistumassa. Suurimpia valmistuneita urakkakokonaisuuksia olivat Pesiökylän raakapuuterminaalin rakennusurakka, Kontiomäki–Pesiökylä-radan parannukseen liittyvä päällysrakenneurakka ja uuden Hyrynsalmentien alikulkusillan rakentaminen sekä siihen liittyvät tiejärjestelyt. Tänä vuonna hankkeessa tehtiin myös Ristijärvellä sijaitsevan Mätäspuron ja Suomussalmella sijaitsevan Ämmänsaaren ratasiltoja parantavia toimenpiteitä sekä siltojen kaidetöitä.

”Saimme tänä rakennuskautena valmiiksi merkittäviä urakoita. Erityisen tärkeä virstanpylväs saavutettiin, kun ensimmäiset puukuljetukset lähtivät raiteita pitkin Pesiökylän uudesta raakapuuterminaalista kohti pohjoisen tuotantolaitoksia. Kiitokset sujuvasta yhteistyöstä kuuluvat kaikille hankkeemme urakoissa mukana olleille osapuolille”, kehuu Väyläviraston projektipäällikkö Vesa Pakarinen.

Vuoden 2024 laajimmat urakkakokonaisuudet ovat Hyrynsalmen valaistusurakka, Hiidenjoen ratasilta- ja viimeistelyurakka sekä Kontiomäki–Pesiökylä-radan tasoristeys- ja tiejärjestelyt -urakka. Urakat laitetaan kilpailutukseen alkuvuodesta ja ne toteutetaan seuraavan vuoden rakennuskaudella. Hankkeen viimeinen kokonaisuus on turvalaitteiden käyttöönotto, joka toteutetaan loppuvuodesta 2024. 

Lisätiedot: 

Vesa Pakarinen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3149, [email protected]

Lisää hankkeesta:

https://vayla.fi/kontiomaki-pesiokyla

Kontiomäki–Pesiökylä-radan perusparannus -hanke sijoittuu Kainuun maakuntaan Paltamon, Ristijärven, Hyrynsalmen ja Suomussalmen kuntien alueelle. Rata palvelee metsäteollisuuden raakapuukuljetuksia Hyrynsalmen, Puolangan, Suomussalmen, Kuusamon ja Taivalkosken alueilta pääasiassa Perämeren rannikon tuotantolaitoksille. Hankkeessa perusparannetaan rataa noin 70 kilometrin osuudelta, rakennetaan uusi raakapuunkuormauspaikka Pesiökylään sekä parannetaan tieyhteyksiä kuormauspaikoille. Hanke valmistuu vuonna 2024.

Liitteet