Vt 9 Lotteinen–Jännevirta: Näin rakennetaan Keltun ja Lotteisen sillat

Julkaistu 25.3.2025

Hankealueella työstetään parasta aikaa kahta uutta siltaa, jotka saadaan käyttöön tulevana syksynä. Uudet sillat tuovat mukanaan aimo annoksen sujuvuutta liikenteeseen. Kurkistetaan hiukan tarkemmin siihen, miten siltoja oikeastaan rakennetaan ja millaisia niistä tulee.

Talvinen maisemakuva rakennustyömaasta auringonnousun aikaan. Kuvassa näkyy puurakenteita, lumisia maastonmuotoja ja yksi rakennustyöntekijä turvavaatteissa. Taivas on oranssinsävyinen ja metsänreuna näkyy horisontissa.

Keltun silta on uudesta siltakaksikosta isompi, sillä se on siipimuureineen 55 metriä pitkä ja reilut 20 metriä leveä. Silta on tyypiltään teräsbetoninen jännitetty ulokepalkkisilta. 

Sillan alituskorkeudeksi tulee 5,5 metriä. Sillan alle rakennetaan myös jalankulun ja pyöräilyn väylä.
Lotteisen uusi silta puolestaan on siipimuureineen noin 30 metriä pitkä ja reilut 20 metriä leveä. Lotteisen vanha, kaksikaistainen silta oli 11 metrin levyinen. Uuden sillan alituskorkeus tulee olemaan 4,6 metriä. Tyypiltään silta on teräsbetoninen ulokelaattasilta.

Molemmilla silloilla kulkee neljä kaistaa: kaksi molempiin suuntiin.

”Hankealueelta puretaan kolme siltaa ja tilalle rakennetaan kaksi uutta siltaa. Lotteisen vanha silta ja Keltun alikulkusilta on jo purettu, ja Marttilan alikulkusilta puretaan syksyllä, kun uudet sillat saadaan käyttöön. Liikenne kulkee nyt sen yli, mutta siirtyy uudelle reitille uusien siltojen myötä”, kertoo betonityön johtaja Heikki Pietarinen GRK Suomelta.

Ilmakuva lumisesta rakennustyömaasta suoraan ylhäältä päin. Kuvassa näkyy selvästi rakenteilla oleva silta, työmaan kulkuväyliä sekä työkoneita ja materiaaleja lumen keskellä. Kuvan poikki kulkee ohut punainen viiva vinottain.

Keltun siltaa rakennettu läpi talven

Lotteisen sillan rakentaminen käynnistyi viime vuoden elokuussa, ja Keltun sillan rakentaminen tämän vuoden tammikuussa. Valmista odotetaan kesällä, ja liikenteelleottotarkastuksen jälkeen sillat saadaan liikenteen käyttöön.

Lotteisen sillan työmaa hiljeni talven ajaksi, mutta Keltun sillan rakentaminen on edennyt kovalla vauhdilla.

”Esimerkiksi sateinen sää ei vaikuta sillanrakennukseen talvella. Liian kovat pakkaset olisivat kuitenkin viivästyttäneet betonointia, sillä betoni ei saa jäätyä ennen kuin se saavuttaa jäätymislujuuden. Talvibetonoinnissa käytetäänkin lämmityskaapeleita betonin joukossa sekä routamattoja eristämään betonia kylmyydeltä”, Pietarinen kertoo.

Lotteisen sillan rakentamisen ensimmäinen työvaihe maanrakennustöiden jälkeen on porapaalutus, sillä silta perustetaan porapaalujen ja pilarien varaan. Keltun risteyssilta puolestaan perustetaan kallionvaraisesti peruslaattojen ja pilarien varaan. Seuraavana vuorossa on pilarimuottien asennus ja pilarien betonointi, minkä jälkeen tehdään kannen muotti ja raudoitukset.

”Kun sillan kansi on valettu, tehdään vedeneristystyöt, puretaan muotit ja täytetään päädyt. Sillan päätyihin tulee siirtymälaatat, joiden tehtävänä on estää painaumien syntyminen sillan ja siihen liittyvän penkereen väliin. Lopuksi rakennetaan sillan yli johtava tie.”

Aurinkoinen kuva talviselta rakennustyömaalta, jossa näkyy keskeneräinen silta. Kirkas aurinko paistaa siniseltä taivaalta, luoden selkeitä varjoja lumiseen maahan. Kuvan etualalla on rakennustarvikkeita ja -materiaaleja.

Molemmille silloille korkeat kaiteet

Jotta ajo sujuu turvallisesti, molemmat sillat varustetaan tukevilla kaiteilla. Kuopion suunnasta tultaessa oikealle puolelle tulee betoninen melukaide, ja vasemmalle puolelle metallikaide. Betonikaiteet ovat 1,4 metriä korkeita ja metallikaiteet 1,2 metriä korkeita.

Lisäksi Lotteisen sillalle tulee myös keskikaide, joka erottaa eri suuntiin kulkevat kaistat toisistaan.

Lotteisen sillan alle siltakeiloihin tehdään luonnonkiviverhoilu, kun taas Keltun sillan alle betonikiveys. Hankkeen lopuksi siltojen ympäristö maisemoidaan ja alue saa koristuksekseen nurmikkoa ja istutuksia.

Lukuja silloista

  • Lotteisen ja Keltun siltojen rakentamisessa käytetään yhteensä 1500 kuutiota betonia.
  • Keltun sillassa on valmistuttuaan 160 000 kiloa rautaa.
  • Lotteisen sillassa on 80 000 kiloa rautaa.
  • Siltojen rakentamisessa käytetään yhteensä yli 350 kuutiota puutavaraa.

Sillanrakennussanastoa

  • Siipimuuri on sillan rakenteen osa, joka sijaitsee sillan päissä ja liittää sillan maahan. Se estää maata liikkumasta ja tukee sillan rakenteita. Siipimuurit ovat sillan alta menevän tien suuntaisia.
  • Porapaalutuksella siirretään Lotteisen sillalla kuorma sillan perustuksista kovaan kalliopohjaan.
  • Pilarimuotti on rakennusmuotti, jota käytetään sillan betonipilareiden valamiseen. Lotteisen ja Keltun siltojen pilarimuotit on tehty puusta.

Lisätietoja hankkeesta:

Väylävirasto, projektipäällikkö Harri Liikanen,

p. 029 534 3007,

[email protected]

vayla.fi/vt-9-parantaminen-valilla-lotteinen-jannevirta-siilinjarvi

facebook.com/lotteinenjannevirta



Tämän julkaisun sisällöstä vastaa yksin Väylävirasto, eikä se välttämättä vastaa Euroopan unionin mielipidettä.