Hyppää sisältöön

Karttapalautekysely Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitteluluonnoksista käynnissä

Julkaistu 03.04.2019

Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnittelu on käynnissä, ja kevään yleisötilaisuuksista ensimmäinen järjestettiin Veikkolassa tiistaina 2.4. Hankkeessa on nyt myös avattu karttapalautekysely, jonka kautta yleisöllä on mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa.

Kevään yleisötilaisuuksista ensimmäinen järjestettiin Kirkkonummen Veikkolassa tiistaina 2.4. Tilaisuudessa esiteltiin Espoo–Salo-oikoradan tuoreita yleissuunnitelmaluonnoksia sekä kuultiin taustaa ja ajankohtaista tietoa hankkeesta, kiinteistövaikutusten arvioinnista sekä karttapalautteesta. Tilaisuuden päätteeksi yleisöllä oli mahdollisuus keskustella suunnittelijoiden kanssa suunnitelmaluonnoskarttojen äärellä.

Samassa yhteydessä avattiin hankkeen karttapalautekysely, jossa vastaajat voivat antaa vapaasti palautetta suunnitelmaluonnoksista (esim. tiejärjestelyistä) sekä luonnosten vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön. Karttakyselyssä esitetään luonnos ratalinjauksesta ja siihen liittyvät asemat, asemavaraukset, tunnelit, sillat sekä risteävät tiet. Kysely on avoinna 2.4.–6.5.2019 ja löytyy täältä: https://app.maptionnaire.com/fi/6035/.

Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnittelun yleisötilaisuudet jatkuvat keväällä to 4.4. Espoossa, ti 9.4. Salossa, ke 10.4. Lohjalla ja to 11.4. Vihdissä.

Tarkempaa tietoa hankkeesta löytyy Espoo-Salo-oikoradan verkkosivuilta: https://vayla.fi/kaikki-hankkeet/espoo-salo-oikorata. Verkkosivuilla on mahdollista ilmoittautua hankkeen postituslistalle. Ilmoittautuneille lähetetään hankkeen uutiskirjeitä, kutsut yleisötilaisuuksiin ja tietoa muista osallistumismahdollisuuksista.

Espoo–Salo-oikorata on osa nelivaiheista Helsinki–Turku nopea junayhteys -hanketta, joka lyhentää kaupunkien välistä matka-aikaa sekä tuo uusia mahdollisuuksia alueiden kasvuun ja kehitykseen. Espoo–Lohja–Salo välille suunnitellaan noin 95 kilometriä kokonaan uutta rautatieyhteyttä.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Heidi Mäenpää, Väylävirasto, puh. 029 534 3819, [email protected]

Espoo–Lohja -välin projektipäällikkö Seppo Veijovuori, Sitowise Oy, puh. 020 747 6057, [email protected]

Lohja–Suomusjärvi -välin projektipäällikkö Kari Fagerholm, Pöyry Finland Oy, puh. 0400 289920, [email protected]

Suomusjärvi–Salo -välin projektipäällikkö Markku Salo, Ramboll Finland Oy, puh. 0400 711 261, [email protected]

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta