Helsinki–Riihimäki-ratahanke: Järvenpään Vähänummentiellä ja Nuppulinnantiellä yksi ajokaista suljettuna radan ylittävien siltojen kohdalla elokuun loppuun saakka

Julkaistu 11.6.2026 13.00

 

Väyläviraston Helsinki–Riihimäki-ratahankkeella tehdään Purolan ja Nuppulinnan ylikulkusilloilla kesän aikana lisäraiteiden rakentamiseen liittyviä muutostöitä. Töiden aikana Vähänummentiellä ja Nuppulinnantiellä radan ylittävien siltojen kohdalla on käytössä yksi ajokaista ja liikennettä ohjataan liikennevaloilla.

Työt alkavat 15.6. ja kestävät arviolta elokuun 2026 loppuun saakka. Työnaikaiset liikennejärjestelyt ovat käytössä Purolan ylikulkusillalla Vähänummentiellä ja Nuppulinnan ylikulkusillalla Nuppulinnantiellä. Liikenne pääsee kulkemaan siltojen kautta koko työskentelyn ajan ja liikennettä ohjataan liikennevaloilla. Käytössä oleva ajokaista voi vaihtua työn etenemisen mukaan.

”Silloilla uusitaan reunapalkkeja, kaiteita ja vedenohjausta, minkä vuoksi osa ajoradasta on työskentelyn aikana pois käytöstä. Siltatyöt liittyvät lisäraiteiden rakentamiseen Purolan ja Nuppulinnan välille. Palautamme normaalit liikennejärjestelyt heti töiden valmistuttua, myös siinä tapauksessa, että työt valmistuvat ennakoitua aikaisemmin”, kertoo Väyläviraston projekti-insinööri Piia Jokihaara.

Työkohteet on merkitty alla oleviin karttoihin punaisella:

Karttakuva. Purolan ylikulkusilta sijaitsee Järvenpään Vähänummentiellä ja ylittää pääradan.

Purolan ylikulkusilta sijaitsee Vähänummentiellä.

Karttakuva. Nuppulinnan silta sijaitsee Järvenpään Nuppulinnantiellä ja ylittää pääradan.

Nuppulinnan ylikulkusilta sijaitsee Nuppulinnantiellä.

Pahoittelemme mahdollisesta häiriöstä aiheutuvaa vaivaa ja kiitämme kärsivällisyydestä rakennustöiden aikana.

Lisätietoja työvaiheesta antaa kohteen urakoitsija:

Kreate Oy
Tapio Asikainen, työpäällikkö
p. 045 204 4144
[email protected]

Lisätietoja Helsinki–Riihimäki-ratahankkeesta antaa hankkeen rakennuttaja:

Väylävirasto
Piia Jokihaara, projekti-insinööri
p. 029 534 3038
[email protected]

Väylävirasto
Riitta Parviainen, projektipäällikkö
p. 029 534 3034
[email protected]

Väylävirasto
Hanna Sipiläinen, projekti-insinööri
p. 029 534 3490
[email protected]

Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, josta ensimmäinen valmistui vuoden 2024 lopulla. Toisen vaiheen rakentaminen käsittää vuodet 2021–2030, jolloin rakennetaan lisäraiteet Keravan ja Järvenpään sekä Järvenpään ja Jokelan välille. Keravan ja Jokelan välille muodostuu noin 20 kilometriä pitkä neliraiteinen rataosuus. Keravalla tavaraliikenneraidetta jatketaan Sködvikinradalta Lahden oikoradan suuntaan. Hyvinkäältä Riihimäen suuntaan Arolammille saakka rakennetaan läntinen lisäraide ja tavaraliikenneraide Hyvinkäältä Hangonradalta Riihimäen tavararatapihalle. Lisäksi tehdään muutoksia siltoihin, turva- ja sähköratalaitteisiin ja meluntorjuntaan. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.




Seuraa hanketta:
https://www.facebook.com/hkiriihimaki
https://vayla.fi/helsinki-riihimaki

Liitteet