Espoon kaupunkirata: viiden viikon junaliikennekatkon on määrä päättyä maanantaina 27.7.

Julkaistu 24.7.2026 13.00

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27.7. klo 04.00. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Maanantaina 22. kesäkuuta alkaneen viiden viikon junaliikennekatkon aikana työt ovat keskittyneet erityisesti uuden kaksoisraiteen rakentamiseen ja asema-alueille. Tiiviin katkojakson aikana nykyisiä raiteita on purettu ja palautettu noin 3,6 kilometrin matkalta, ja uutta raidetta on rakennettu kaikkiaan 4,1 kilometriä.

"Katkon neljän ensimmäisen viikon työt etenivät suunnitellusti ja aikataulussa. Katkon viimeisellä viikolla hankkeella on tehty erityisesti sähkörata- ja turvalaitetöitä sekä viimeistelty asemalaitureita. Viikonloppuna ennen rataosuuden luovuttamista takaisin liikenteelle teemme vielä muun muassa junankulunvalvonnan tarkastusajoja", kertoo hankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall Väylävirastosta.

Uusia asemalaitureita matkustajien käyttöön – Tuomarilan asema avataan suunnitellusti lokakuussa

Katkon päättyessä matkustajien käyttöön avautuvat Keran, Kauniaisten ja Koivuhovin uudet asemalaiturit. Kauniaisten asemalla työt jatkuvat vielä katkon jälkeen, kun pohjoisimman eli nopean liikenteen raiteen reunalaiturin rakentamista jatketaan. Kauniaisissa pohjoinen reunalaituri ja liityntäpysäköintialue valmistuvat arviolta syksyllä 2026. Uusien asemalaitureiden avaamisen myötä myös kulkureitit laitureille muuttuvat.

Suurin yksittäinen työkohde kesäkatkon aikana on ollut Tuomarilan asema-alue, jossa vanhat laiturit ja raiteet on purettu. Tuomarilan asemalle rakennetaan uusi leveämpi välilaituri katoksineen sekä hissi- ja porrasyhteydet tulevien lähiliikenteen raiteiden väliin. Katkon päätyttyä junat ohjataan väliaikaisesti kulkemaan uusille nopean liikenteen raiteille Tuomarilan aseman ohi, jotta uuden laiturin ja raiteiden rakennustyöt päästään saattamaan loppuun. Tuomarilan asema avataan matkustajille suunnitelmien mukaan 5. lokakuuta 2026.

Junaliikenteen palatessa rantaradalle ajantasaiset aikataulut löytyvät HSL:n ja VR:n verkkosivuilta.

Valmistuessaan kaupunkirata mahdollistaa nykyistä tiheämmän junaliikenteen Leppävaaran ja Kauklahden välillä. Kahden lisäraiteen myötä rantaradan lähi- ja kaukoliikenteen täsmällisyys paranee ja häiriöherkkyys vähenee merkittävästi.

Espoon kaupunkiradan junaliikennekatkot syksyllä 2026

Espoon kaupunkirata -hankkeella toteutetaan vielä syksyllä vuorokauden ja kahden mittaisia junaliikennekatkoja.

Syksy 2 x 24h ja 3 x 48h
la 5.9.–ma 7.9. (48h)
su 13.9.–ma 14.9.
la 19.9.–ma 21.9. (48h)
su 27.9.–ma 28.9.
la 3.10.–ma 5.10. (48h)

Lisätietoja:
Tommi Rosenvall, projektipäällikkö, Väylävirasto, [email protected], p. 029 534 3830

Hankkeen verkkosivut
Hankkeen Facebook-tili
Hankkeen kuvakansio Flickr-sivustolla