Espoon kaupunkirata -hankkeen kesäkatkon aikana otetaan merkittäviä edistysaskeleita – viisi siltaa paikalleen sekä tunnelilouhinta ja Kilon aseman rakenteet valmiiksi
Julkaistu 17.6.2025 14.45
Espoon kaupunkirata -hankkeen työt etenevät suunnitellusti ja seuraava iso työvaihe on juhannuksen jälkeisenä maanantaina alkava viiden viikon junaliikennekatko. Katko on välttämätön mittavien rakennustöiden toteuttamiseksi rantaradalla Leppävaaran ja Espoon keskuksen välillä.
Liikennekatko vaikuttaa sekä pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteeseen että Helsingin ja Turun väliseen kaukojunaliikenteeseen. Kuten viime vuonna, pitkä yhtäjaksoinen katko mahdollistaa työt tehokkaasti ja turvallisesti rata-alueella.
”Kesän pitkä katko on meille äärimmäisen tärkeä, sillä sen aikana voimme toteuttaa useita suuria ja monivaiheisia töitä, jotka vaativat junaliikenteen keskeyttämistä. Työmäärän osalta tämän kesän katko on hankkeen kesäkatkoista laajin. Tehtävien rakennustöiden vuoksi raiteita puretaan ja palautetaan takaisin nyt noin 11 kilometrin matkalla, viime vuonna vastaava matka oli noin seitsemän kilomeriä. Olemme huolellisesti suunnitelleet ja vaiheistaneet työt varmistaaksemme mahdollisimman sujuvan ja turvallisen toteutuksen”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall Väylävirastosta.
Kesäkatkon merkittävimmät työvaiheet
Kesäkatkon aikana toteutetaan useita hankkeen kannalta kriittisiä työvaiheita, jotka vievät Espoon kaupunkirataa merkittävästi eteenpäin. Yksi kesän suurimmista ponnistuksista on viiden uuden sillan siirtäminen paikoilleen rata-alueelle.
”Sillat on rakennettu valmiiksi radan vieressä, ja ne siirretään nyt liikennekatkon aikana raiteiden kohdalle”, Rosenvall kertoo.
Esimerkiksi raiteet alittava Tunnelitie Kauniaisissa suljetaan liikenteeltä viiden viikon junaliikennekatkon ajaksi ja työnaikainen jalankulun ja pyöräilyn sekä bussiliikenteen reitti järjestetään väliaikaisen tasoristeyksen kautta. Katkon aikana Tunnelitien kohdalla nostetaan pois viime kesänä puretun vanhan sillan tilalle asennetut apusillat ja tilalle siirretään uusi, radan eteläpuolella rakennettu silta. Lisäksi lopputilanteen laitureiden rakentaminen aloitetaan.
Espoon keskuksen länsipuolelle sijoittuvan uuden rautatietunnelin louhinta on jatkunut kiivaana koko kevään, ja Kaupunginkallion läpi päästään kesän aikana.
”Kesäkatko hyödynnetään aivan raiteiden vieressä sijaitsevan kallioleikkauksen louhintaan tunnelin länsipuolella”, Rosenvall kertoo.
Pitkän katkon aikana uusitaan laajasti ratarakenteita ja parannetaan radan kuivatusta. Nämä työt ovat tärkeitä radan kestävyyden ja toimivuuden kannalta, ja ne vähentävät häiriöitä tulevaisuudessa. Myös Kilon aseman rakennustyöt ovat edenneet vauhdilla, ja kesäkatkon aikana aseman keskeiset rakenteet saadaan valmiiksi. Tämä on merkittävä askel kohti aseman käyttöönottoa.
Valmistuessaan kaupunkirata parantaa Kirkkonummen ja Espoon välistä lähijunaliikenteen sekä Turun suunnan kaukojunaliikenteen täsmällisyyttä. Kahden lisäraiteen myötä Leppävaaran ja Kauklahden välisen rataosuuden häiriöherkkyys vähenee merkittävästi.
Junaliikenne korvataan bussiyhteyksillä
Viiden viikon junaliikennekatko alkaa maanantaina 23.6. klo 02.00 ja päättyy maanantaina 28.7. klo 04.00. Katkon aikana junaliikenne Helsingin päärautatieaseman ja Karjaan välillä on täysin poikki. Lähijunaliikennettä korvaavien bussien aikataulut ja reitit löytyvät HSL:n Reittioppaasta.
Lisätietoa liikennekatkojen aikaisista poikkeusjärjestelyistä löytyy VR:n ja HSL:n verkkosivuilta.
Junaliikennekatkot rantaradalla, Leppävaaran länsipuolella 2025
Kesä, 5 viikkoa
- ma 23.6. klo 02.00 – ma 28.7. klo 04.00
Syksy, 3 x 48 tuntia & 2 x 24 tuntia
- su 31.8. – ma 1.9.
- la 6.9. – ma 8.9.
- la 13.9. – ma 15.9.
- su 21.9. – ma 22.9.
- la 27.9. – ma 29.9.
Lisätiedot
Tommi Rosenvall, projektipäällikkö, Väylävirasto, [email protected], p. 029 534 3830
Hankkeen verkkosivut
Hanke Facebookissa
Hankkeen kuvakansio Flickr-sivustolla