Hyppää sisältöön

E18 Turun kehätien kehittäminen Raision keskustassa etenee

Julkaistu 28.1.2025 13.45

E18 Turun kehätien kehittäminen Raision keskustassa sai valtiolta rahoituspäätöksen loppuvuodesta 2024. Hanke etenee tiesuunnitteluvaiheesta kehitysvaiheeseen. Hanke toteutetaan Väyläviraston, Fintraffic Tie Oy:n ja Raision kaupungin yhteishankkeena.
 

E18 Turun kehätie kuuluu eurooppalaiseen TEN-ydintieverkkoon ja on yksi Suomen tärkeimmistä päätieyhteyksistä. Raision keskustassa kaupunkiliikenne ja päätien liikenne sekoittuvat, eikä tie täytä tällä hetkellä tärkeimmille päätieyhteyksille asetettuja tavoitteita.

"Hankkeen tavoitteena on parantaa Raision ydinkeskustan liikennejärjestelyjä vastaamaan eurooppalaisen TEN-T-ydinverkon vaatimuksia. Samalla pyritään parantamaan liikenteen sujuvuutta, turvallisuutta sekä alueen asukkaiden elinympäristöä. Hanke mahdollistaa kaupunkikeskustassa maankäytön kehittämisen ja vähentää nykyisen maantien estevaikutusta", kertoo hankkeen vastaava projektipäällikkö Mauri Mäkiaho Väylävirastosta.

Turun kehätie parannetaan 2+2-kaistaiseksi eritasoliittymin varustetuksi päätieksi noin 1,7 kilometrin matkalla. Raision keskustaan rakennetaan noin 450 metrin pituinen betonirakenteinen maantietunneli, jonka länsipuolelle rakennetaan eritasoliittymä. Kehätien ja valtatien 8 välistä Raision eritasoliittymää parannetaan kolmikerroksiseksi eritasoliittymäksi, joka yhdistää keskitasolla olevan kiertotilan kautta pääväylät toisiinsa.

Lisäksi hankkeessa parannetaan jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä sekä meluntorjuntaa rakentamalla meluseiniä ja -kaiteita. Turvallisuutta parannetaan asentamalla katuverkolle liikennevaloja sekä lisäämällä valaistusta väylille.   

Yhteishankkeen rakennuttaja ja tilaajana tulee toimimaan Väylävirasto. Hankkeen kustannusarvio on 235 miljoonaa euroa, josta valtion talousarvioesityksessä valtion osuudeksi on myönnetty 190 miljoonaa euroa. Raision kaupungin rahoitusosuus on enintään 20 miljoonaa euroa ja Fintraffic Tie Oy:n 25 miljoonaa euroa.  

”Hankkeen alkuvaiheessa Väylävirasto kilpailuttaa suunnittelijan ja urakoitsijan kehittämään hanketta sekä edistämään hankkeen toteuttamiseksi tarvittavia suunnitelmia. Hanke toteutetaan allianssimallilla. Rakentaminen päästään aloittamaan arviolta vuoden 2026 aikana”, toteaa Mäkiaho.

Lisätietoja: 

Vastaava projektipäällikkö Mauri Mäkiaho, Väylävirasto, p. 029 534 3541, [email protected] 

Lisää hankkeesta: 

https://vayla.fi/raision-keskusta