Hyppää sisältöön

Asemaympäristön esteettömyyssuunnittelun ohjeet on koottu yhteen

Julkaistu 18.9.2019

Sujuva.info selkeyttää ja helpottaa suunnittelijoiden työtä kokoamalla kaikki asemaympäristöjä koskevat esteettömyyssuunnitteluun liittyvät ohjeet ja määräykset yhteen.

Asemaympäristöissä on useita maanomistajia ja monia toimijoita. Suunnittelun haasteena ovat eri toimijoiden erilaiset ohjeistukset ja suunnittelukäytännöt. Esteettömyyden ja esteettömien reittien tulee kuitenkin jatkua yhtenäisinä koko asema-alueella. Juuri valmistunut Sujuva.info -sivusto kokoaa yhteen asetukset, määräykset ja suositukset selkein piirroksin esitettynä.

"Sivusto on helppolukuinen ja se on tarkoitettu eri alojen suunnittelijoille, mutta sitä voivat hyödyntää myös päättäjät ja tilojen ylläpitäjät", kertoo projektipäällikkö Anna Miettinen Väylästä.

Sujuva.info helpottaa esteettömyyden toteuttamista suunnittelun eri vaiheissa, jolloin suunnittelu on aiempaa selkeämpää ja nopeampaa. Ohjekorttien sisältämien piirrosten lisäksi ohjeet on koottu taulukoksi, joka sisältää asetusten, määräysten ja suositusten lähteet ja lisätiedot.

Hankkeen ovat toteuttaneet yhteistyössä Väylä, HKL, Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit sekä ympäristöministeriö, HSL ja WSP Finland. Hankkeen isäntänä toimii Väylä, joka vastaa, että sivustoa päivitetään vuosittain, jos esteettömyysohjeistus muuttuu.

Tutustu sivustoon osoitteessa sujuva.info

Lisätietoja

Anna Miettinen,
Väylä,
[email protected].
p.029 534 3837

Riikka Kallio,
WSP Finland,
[email protected]
p.040 8612191

Yhteistyössä olevien organisaatioiden logot.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta