Hyppää sisältöön

Apteekkarinväylä pidetään edelleen suljettuna

Julkaistu 29.9.2020 15.15

 

Eilen ja tänään tehdyissä Apteekkarinväylän pohjatutkimuksissa on tarkentunut väylän reuna-alueella olleen lohkareen sijainti. Lohkare on tällä hetkellä osittain väylän puolella. Tutkimuksia jatketaan ja väylä pidetään edelleen suljettuna. Laivaliikenteen käytössä on Långnäsin sataman kautta kulkeva väylä.

Apteekkarinväylä pidetään suljettuna 2.10.2020 klo 16 saakka. Väylävirasto tarkistaa sukellustutkimuksella, että lohkare on tukevasti paikallaan. Samalla suunnitellaan sen poistamista. Ennen väylän käyttöönottoa paikalle asennetaan eteläviitta varoittamaan lohkareen sijainnista.

Laivaliikenne käyttää toistaiseksi Långnäsin sataman kautta kulkevaa väylää, joka on matkaltaan n. 3 km ja matka-ajaltaan n. 5 minuuttia pidempi.

Väylävirasto aloitti Apteekkarinväylän pohjatutkimukset M/s Amorellan 20.9. tapahtuneen pohjakosketuksen jälkeen.

Lisätietoa:
Meriväyläyksikön päällikkö Simo Kerkelä p. 029 534 3354


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta