Hyppää sisältöön

Vt 8 Pyhäjoki-Liminka: Liikenne kiertotielle Mettalanmäessä

Julkaistu 12.07.2018

Vt 8:n parantamistyöt välillä Kalajoki-Liminka ovat loppusuoralla. Yksi viimeisistä työkohteista on Mettalanmäen kiertoliittymä Raahessa, jossa liikenne siirtyy kiertotielle ensi viikon alussa. Kiertotie on käytössä lokakuulle saakka.

Mettalanmäen kiertoliittymän rakennustyöt Raahessa tuovat kyseiselle tieosuudelle poikkeusjärjestelyjä. Liikenne siirtyy ensi viikon alussa Mettalanmäen kohdalla kiertotielle, jossa on myös alempi 40 km/h nopeusrajoitus. Kiertotie on käytössä kiertoliittymän valmistumiseen eli lokakuulle saakka.

Mettalanmäen kohdalla on ollut eri työvaiheista johtuen poikkeusjärjestelyjä pitkin kesää, joten päivittäisiä kulkijoita kiertotien käyttöönotto ei yllätä. Liikenneviraston projekti-insinööri Terhi Honkarinta painottaa silti tarkkaavaisuudenja nopeusrajoitusten noudattamisen tärkeyttä.

“Liittymä valmistuu loppusyksyllä, joten malttia ja kevyttä kaasujalkaa tarvitaan koko kesän ajan. Kannattaa muistaa, että alemmat nopeudet ovat paitsi tiellä liikkuvien myös tietyömaalla työskentelevien turvana”, hän tähdentää.

Mettalanmäen kiertoliittymä parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta sekä tarjoaa mahdollisuuksia alueen maankäytön kehittämiseen. Liittymään tulee kevyen liikenteen alikulkukäytävät etelä- ja itäpuolelle. Myös valaistus ja pysäkkijärjestelyt uusitaan.

Keväällä 2016 käynnistyneet Vt 8:n parannustyöt välillä Kalajoki-Liminka ovat muutamaa kohdetta vaille valmiita. Kuluvan kesän aikana on tehty viimeistely- ja maisemointitöitä Kalajoella, Pyhäjoella, Raahessa, Siikajoella ja Limingassa. Himangalla on puolestaan lopeteltu jo viime syksynä alkaneita liittymän parannustöitä.

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa mm. verkko- ja Facebook-sivuilta.

https://www.liikennevirasto.fi/vt8pyhajoki

https://www.facebook.com/vt8pyhajoki/

Lisätietoja:

Terhi Honkarinta
Projekti-insinööri, Liikennevirasto
Puh. 029 534 3754
[email protected]

Vt 8:n perusparannus välillä Kalajoki-Pyhäjoki-Liminka kohentaa vilkkaan, noin 110 kilometriä pitkän tieyhteyden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Samalla se turvaa elinkeinoelämän kuljetukset, erikoiskuljetukset sekä raskaan liikenteen tarpeet, jotka kasvavat mm. tulevan Hanhikiven ydinvoimalan rakennustöiden vuoksi. Syksyllä 2018 valmistuvan mittavan perusparannuksen kokonaiskustannukset ovat 30 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttaa Liikennevirasto. http://www.liikennevirasto.fi/vt8pyhajoki, https://www.facebook.com/vt8pyhajoki/

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta