Hyppää sisältöön

Vt 4 liittymien parantaminen Simossa: Kiertotiet käyttöön rakennettavien siltojen kohdalla Simon keskustan ja Ranuantien eritasoliittymän kohdalla

Julkaistu 16.6.2022 13.24

 

Väyläviraston urakoissa Simossa otetaan käyttöön ajoneuvoliikenteen kiertotiet kahden rakennettavan alikulkusillan kohdalla maanantaina 20.6.2022. Kiertotiet ovat käytössä, kunnes siltatyöt valmistuvat vuoden 2023 aikana.

Vt 4 Etappitie-Simojoen silta -urakassa rakennetaan uusi jalankulun ja pyöräilyn alikulkusilta, jonka rakentamisen ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan kulkemaan siltapaikan ohi Pohjoispuolentien ja nykyisen liittymän kautta. Nelostien alittavat jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan kulkemaan Simonkyläntien nykyisen risteyssillan jalankulun ja pyöräilyn väylän kautta. 

Vt 4 Ranuantien eritasoliittymän urakassa rakennetaan uusi jalankulun ja pyöräilyn alikulkusilta Onkalontien kohdalle. Ajoneuvoliikenne ohjataan siltapaikan ohi työnaikaisen kiertotien kautta. Jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan vanhan alikulkusillan kautta ja kiertotien alitse rakennetun työnaikaisen alikulkusillan kautta.

Väyläviraston projektipäällikkö Keijo Heikkilä toteaa, että kiertotiejärjestelyt aiheuttavat ajoneuvoliikenteelle pienen haitan, mutta niiden aiheuttama viivytys on hyvin pieni. "Väliaikaisissa järjestelyissä on lähdetty siitä, että jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät turvallisesti valtatien alitse”, Heikkilä kertoo.

Käyttöön otettavat kiertotiet rakennettavien siltojen kohdalla Simon keskustan ja Ranuantien eritasoliittymän kohdalla.

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa seuraavilta verkko- ja Facebook-sivuilta:

https://vayla.fi/vt4simo

https://www.facebook.com/vt4oulukemi/

Lisätietoja:

Keijo Heikkilä
Projektipäällikkö, Väylävirasto
Puh. 029 5343 582
[email protected]

Ranuantien eritasoliittymä on yksi valtion 4. lisätalousarvion kohteista vuodelle 2020. Vt 4 liittymien parantamiseen Simossa kuuluu lisäksi syksyllä 2021 valmistunut Karsikon liittymän rakentaminen sekä valmisteluvaiheessa oleva Simon taajaman kohdan rakentaminen.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta