Vt 12 Mankala–Tillola -hankkeen pohjatutkimukset alkavat
Julkaistu 18.8.2025 12.03
Väyläviraston Vt 12 Mankala–Tillola -hankkeen täydentävät pohjatutkimukset alkavat elokuussa. Pohjatutkimuksia tehdään koko hankealueella.
Kuva: Mitta Oy.
Pohjatutkimukset käynnistyvät elokuun puolivälin jälkeen, ja tavoitteena on saada työt maastossa valmiiksi marraskuun loppuun mennessä. Työt painottuvat ensin Kausalan ja Tillolan alueille ja etenevät Jokuen ja Mankalan suuntaan. Pohjatutkimuksiin sisältyy kairauksia, näytteenottoa sekä pohjavesiputkien asennusta pohjaveden tarkkailua varten.
”Tutkimuksia tehdään esimerkiksi porakone-, puristinheijari- ja siipikairauksilla. Lisäksi otetaan näytteitä, joita tutkitaan laboratoriossa. Niistä selvitetään muun muassa maalajien ominaisuuksia, joita tarvitaan pohjanvahvistusten tarkempaan suunnitteluun”, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen.
Työt pyritään tekemään niin, ettei niistä aiheudu haittaa liikenteelle. Hankealueella tehdään kuitenkin tarvittaessa työnaikaisia liikennejärjestelyjä, kuten alennetaan väliaikaisesti ajonopeuksia tai kavennetaan ajokaistaa.
Työt ennakoivat rakentamisen aloitusta kesällä 2026
Ennen varsinaisen rakentamisen alkua hankealueella tehdään myös johto- ja laitesiirtoja, puuston poistoa sekä ympäristön seurantaa. Lisäksi toteutetaan arkeologisia inventointeja ja tutkimuksia, joilla varmistetaan, että kulttuurihistorialliset kohteet huomioidaan asianmukaisesti.
Maantietoimituksen aloituskokous pidettiin kesäkuussa, joten hankkeella on nyt lupa toimia tietoimituksessa haltuunotetulla alueella. Väylävirasto toteuttaa pohjatutkimukset yhteistyössä Mitta Oy:n kanssa.
Väyläviraston hankkeessa valtatie 12 parannetaan pääosin keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi Iitin kunnan alueella, Mankalan ja Tillolan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. Varsinainen rakentaminen käynnistyy Jokuen ja Tillolan välillä aikaisintaan keväällä, ja Mankalan ja Jokuen välillä keväällä 2027.