Hyppää sisältöön

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie: Patomäessä aherretaan, jotta ensi kesänä päästään potkimaan palloa

Julkaistu 21.6.2021

Vt 12 Lahden eteläiselle kehätielle rakennettiin Patomäen alueelle 408 metriä pitkä tunneli, jotta muun muassa Lahden juniorijalkapallotoiminnalle tärkeillä kentillä voidaan pelata tulevaisuudessakin. Jalkapallokenttien ennallistamista on jatkettu keväästä lähtien ja loppukesästä aloitetaan puistonurmen kylvö.

Paikalliset jalkapalloseurat ovat pelanneet Patomäessä 1990-luvulta alkaen. Kentällä on järjestetty junnufutisturnauksia paikallisten jalkapalloseurojen toimesta ja siellä on harrastettu myös esimerkiksi rugbya, frisbeegolfia ja hiihtoa. Kentän pohjaa toimitti vanha pelto, joka oli sateisina kesinä hyvin mutainen. 
– Toimivan kuivatuksen varmistaminen näin isolla alueella on avainasemassa. Tavoitteenamme on, että tulevina vuosina ei tarvitse pelata yhtä mutaisissa olosuhteissa kuin aiemmin, projektipäällikkö Jari Volanen Skanskalta sanoo. 

Patomäessä aloitettiin toukokuussa viimeiset suunnitelmien mukaiset maastonmuotoilut ja maanrakennustyöt jatkuvat heinäkuun loppupuolelle asti. Kun kentän pintarakenteet on saatu tehtyä, voidaan aloittaa multaus ja puistonurmen kylvötyöt. 


Keltainen kaivinkone, jolla on poikkeuksellisen pitkä puoli aukealla kentällä. Taustalla näkyy puita ja sinisellä taivaalla on poutapilviä.

Kuva: Teleskooppipuomilla varustettu tela-alustainen kaivinkone levittää kasvualustaa Patomäessä. Kaikkiaan Patomäessä työskennellään hieman alle 9 hehtaarin alueella
 

Neljä pientä ja yksi iso

Patomäkeen rakennetaan neljä pienempää kenttää ja yksi iso kenttä. Pienet kentät ovat kooltaan 30 x 40 metriä ja isolla on mittaa 55 x 95 metriä. 
– Olemme pyrkineet kiirehtimään pienten kenttien rakentamista ja kylvöjen tekoa niin, että niillä päästäisiin pelaamaan jo ensi kesänä alkukaudesta. Nurmen kasvu kulutusta kestävään kuntoon ottaa aikansa, Jari Volanen toteaa.  
Iso kenttä valmistuu viimeisenä, kylvö päästänee tekemään loppukesästä tai alkusyksystä. Varovainen arvio on, että kenttä saattaisi kestää pelaamista jo ensi kesän lopulla, mutta tämäkin riippuu siitä, kuinka hyvin nurmen kasvu on lähtenyt käyntiin. 

Kuva: Juniorijalkapalloilijoita pelin tiimellyksessä Patomäessä vuonna 2008 tai 2009. 
Kuva on FC Kuusysin arkistoista. 

 

Aluetta myös muotoillaan siten, että se mahdollistaa urheilun seuraamisen. 
– Rakennamme Patomäkeen maakatsomoita eli pieniä rinteitä, joilta on parempi näkyvyys kentälle, kuin tasamaalta olisi, maatöiden työnjohtaja Tanja Huusko Skanskalta kuvailee. 

Jari Volaselle Patomäen kentät ovat hyvin tuttuja. Hänen poikansa on pelannut kentillä jalkapalloa ja Volanen toimii myös FC Kuusysissä toimihenkilönä. 
– Kieltämättä paineet on kovat, kun suora palautekanava käyttäjiltä on niin sanotusti auki, Volanen nauraa ja jatkaa: Teemme kuitenkin ehdottomasti parhaamme, että kentillä olisi vähintään yhtä hyvä pelata kuin ennenkin ja jopa vähän parempi. 

Alue avautuu yleisölle elo–syyskuussa 2021. 
– Vaikka työmaa poistuu paikalta loppukesästä ja alue avautuu yleisölle, eivät kentät kestä vielä tänä syksynä pallon peluuta, mopoilua tai muutakaan urheilua. 
Annetaan siis nurmen kasvaa rauhassa, niin ensi kesänä on paremmat lähtökohdat aloittaa kausi, Tanja Huusko muistuttaa. 

Kuva: Skanskan työnjohtaja  Tanja Huusko ja projektipäällikkö Jari Volanen Patomäen työmaalla. Patomäen kenttien ennallistamistyöt kuuluvat Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeessa hankeaosaan 1B, jossa urakoitsijana on Afry Finland Oy:n ja Skanska Oy:n muodostama Valtari-allianssi.