Hyppää sisältöön

Väyläviraston investointiohjelma 2025–2032 on valmistunut

Julkaistu 20.3.2024 12.37

Väylävirasto on laatinut uuden väyläverkon investointiohjelman vuosille 2025–2032. Vuosittain päivitettävä investointiohjelma on Väyläviraston asiantuntijatietoon perustuva näkemys uusien rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista. Päätökset hankkeiden toteuttamisesta tekee eduskunta.
 
Tietyömaa kesällä.
 

Investointiohjelman julkistusta edelsi laaja kuulemiskierros, jossa saatiin 240 lausuntoa eri tahoilta, palautetta antoivat erityisesti kunnat ja kuntayhtymät. Lausunnoissa nousivat esiin muuttuneen toimintaympäristön ja huoltovarmuuden huomioimisen merkitys, elinkeinoelämän tarpeet ja huoli kustannusten noususta ja korjausvelasta.

Väyläverkon investointiohjelma sisältää kehittämis- ja parantamishankkeiden lisäksi isoja peruskorjaushankkeita. Mukana on myös ehdotuksia EU:n tuella tai yhdessä kaupunkiseutujen tai elinkeinoelämän kanssa rahoitettavista hankkeista. Investointiohjelma ei sisällä jo rahoituksen saaneita tai käynnissä olevia hankkeita eikä esimerkiksi hankeyhtiöiden ratahankkeita.

Investointiohjelman kehittämishankkeille on seuraavan kahdeksan vuoden aikana noin 2,8 miljardin euron talouskehys, joka jaetaan eri väylämuodoille: rautateille 1,4 miljardia euroa, maanteille 1,2 miljardia ja vesiväylille 0,2 miljardia euroa. Eduskunta päättää rahoituksesta sekä hankkeiden toteuttamisesta.

Investointiohjelma sisältää suuren määrän väylähankkeita, mutta tarpeita olisi vielä enemmän. Maanrakennusalan kustannustason jyrkkä nousu on vaikuttanut siihen, että hankkeita mahtuu investointiohjelmaan mukaan aikaisempia vuosia vähemmän.

Investointiohjelmassa hankkeet on jaettu kolmeen prioriteettiin niiden toteutusvalmiuden ja vaikutusten perusteella. Osa hankkeista vaatii vielä suunnittelua, mutta monet hankkeet on toteutusvalmiita saatuaan rahoituspäätöksen.

Investointiohjelman tavoitteet tulevat valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta

Investointiohjelman tavoitteet ja taloudelliset raamit tulevat valtakunnallisesta Liikenne 12 -suunnitelmasta. Nyt julkaistu Väyläviraston investointiohjelma pohjautuu voimassa olevaan valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan, joka on laadittu vuosille 2021–2032. Liikenne 12 -suunnitelman päivittäminen on parhaillaan menossa liikenne- ja viestintäministeriössä.

”Voimassa olevan Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteena on edistää koko Suomen liikennejärjestelmän saavutettavuutta, kestävyyttä ja tehokkuutta sekä hillitä ilmastonmuutosta ja parantaa liikenneturvallisuutta. Investointiohjelma edistää kokonaisuutena mahdollisimman hyvin näitä tavoitteita”, kertoo Väyläviraston suunnittelun toimialajohtaja Pekka Rajala.

Investointiohjelman valmistelussa Väylävirasto on tehnyt yhteistyötä ELY-keskusten ja muiden sidosryhmien kanssa. Seuraava päivitys investointiohjelmaan tehdään keväällä 2025.

Lisätietoa

 

Valtion väyläverkon investointiohjelma vuosille 2025–2032

https://vayla.fi/investointiohjelma

Pekka Rajala
Toimialajohtaja, suunnittelu
puh. 029 534 3626
[email protected]