Hyppää sisältöön

Väylävirasto tutkii Apteekkarinväylän vesisyvyyden

Julkaistu 28.9.2020 15.35

 

Ahvenanmaan Hjulgrundin kapeikossa, Apteekkarinväylällä on tehty monikeilausluotausta, jota täydennetään tankoharauksella. Väylävirasto teettää tarkistuksen M/s Amorellan 20.9.2020 tapahtuneen karille ajon takia.

Heti onnettomuuden jälkeen Väyläviraston kunnossapitäjät tarkistivat väylän turvalaitteet, jotka ovat kunnossa lukuun ottamatta mahdollisesti yliajettua eteläpoijua. Väylän pohja tarkistettiin monikeilainluotauksella 21.9.2020, tutkimuksen tulokset saadaan lähipäivinä.

Näiden lisäksi väylän pohja tankoharataan maanantain ja tiistain aikana. Harauksella varmistetaan, että väylän syvyys 8,5m on käytettävissä täysimääräisesti.

Väyläviraston tiedossa on Apteekkarinväylän reuna-alueella oleva lohkare. Apteekkarinväylä on tankoharattu lohkareen kohdalta edellisen kerran kesällä 2009, jolloin on varmistettu väylän syvyys 8,5 metriin.

Apteekkarinväylä on ollut Väyläviraston pyynnöstä suljettuna 20.9.2020 lähtien. Sulkua jatketaan 30.9.2020 klo 12 saakka, jolloin väylän syvyys ja turvallinen liikennöinti on varmistettu. Väylän sulkemispäätöksen tekee Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Lisätietoa:
Meriväyläyksikön päällikkö Simo Kerkelä p. 029 534 3354