Hyppää sisältöön

Väylävirasto pyytää lausuntoja väyläverkon vuosien 2022-2029 investointiohjelman luonnokseen

Julkaistu 2.7.2021 10.18

 

Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkon 8-vuotisen investointiohjelman. Investointiohjelma on osa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, Liikenne12-suunnitelman, toimeenpanoa. Väylävirasto pyytää lausuntoja investointiohjelman luonnokseen 15.9. mennessä.

Vuosien 2022-2029 investointiohjelma on Väyläviraston tietoon perustuva ehdotus rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista.

"Liikenne12-suunnitelma viitoittaa Suomen liikennejärjestelmän kehitystä pitkälle tulevaisuuteen. Tästä syystä myös investointiohjelman laatimiseen kuuluu laaja vuorovaikutus. Lausuntokierroksella saatu palaute käsitellään investointiohjelman viimeistelyn yhteydessä", sanoo Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman.

Investointiohjelmaa hyödynnetään mm. talousarvioesityksen valmistelussa. "Ohjelma sisältää isoja kehittämishankkeita, isoja peruskorjaushankkeita ja hankekokonaisuuksia sekä pienempiä parantamishankkeita.  Sen sijaan aiemmin päätetyt kehittämishankkeet sekä osa perusväylänpidon toimenpiteistä eivät sisälly investointiohjelmaan", kertoo toimialajohtaja Pekka Rajala.

Lausuntoja kerätään lausuntopalvelu.fi:ssä

Lausuntoja kerätään lausuntopalvelu.fi:ssä 15.9.2021 saakka, jonka jälkeen investointiohjelma viimeistellään.

Väylävirasto pyytää huomioita erityisesti valmistelun ymmärrettävyydestä, miten investointiohjelmassa on onnistuttu vastaamaan Liikenne12-suunnitelman tavoitteisiin, millaisia muutostarpeita ohjelmassa on ja kuinka valmisteluprosessia tulisi kehittää.

Investointiohjelman luonnos lausuntopalvelu.fi-palvelussa

Lisätietoja

Toimialajohtaja, liikenneverkkojen suunnittelu Pekka Rajala p. 0295 34 3626, [email protected]