Hyppää sisältöön

Väylän brändivärit näkyvät pian liikenneväylillä

Julkaistu 1.4.2019

Väylä jatkaa vuoden vaihteessa lanseeratun brändi-ilmeen laajentamista. Seuraavaksi yhtenäistämme rataverkon ilmeen. Pilotti ja materiaalitestaukset ovat jo käynnissä Helsingin Linnunlaulussa.

Ratatyömaalle valittu värimaailma on klassisen ajaton, mutta samalla jopa leikittelevä: 

”Lähdimme hakemaan pohjamurskeeseen hiukan kimaltavaa sävyä, joka muodostaa kontrastin betonipölkyn industriaaliselle karheudelle. Teräskiskoihin muodostuu ajan kanssa terrakottaa muistuttava ruostepatina. Lisäksi Väylän väripaletin Pantone 312U näkyy ajolangoissa sekä ripustimissa. Työkoneilta edellytämme harmonian nimissä Process Magentaa.”

Vuoden aikana elävöitetään loput 6000 ratakilometriä. 

"Haluamme tässäkin kuunnella asiakasta ja sidosryhmiä. Jos rataverkon käyttäjiltä saatava palaute on rohkaisevaa, olemme valmiita kokeilemaan virastomme värejä myös muilla liikenneväylillä kunhan budjetin raameissa pysytään", kertoo Väylän ylitarkastaja Markku "Make" Overi.

Brändivärit voisivat elävöittää muitakin väyliä. Tosin esimerkiksi meriväylillä prosessi ei ole niin yksinkertainen, vaikka Itämereltä löytyy graafisen ohjeiston sallimia sävyjä.

"Olemme perustaneet meriväylien elävöittämistä tutkivan selvitysryhmän, sillä värimuutoksia on suhteellisen hankala rajata yhden maan aluevesille. Haasteena on myös se, että Ruotsin ja Venäjän liikennevirastojen brändivärit ovat kaukana omistamme," pohtii ylitarkastaja Overi.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Markku "Make" Overi


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta