Hyppää sisältöön

Valtatien 22 parantaminen etenee – levennystyö sulkee Ampumahaukantien alikulun

Julkaistu 19.04.2016

Ampumahaukantien kevyen liikenteen alikulkukäytävä suljetaan valtatiellä 22 tehtävien parannustoimenpiteiden ajaksi. Alikulku avataan jälleen elokuun alkuun mennessä.

Liikenneviraston Valtatie 22 Oulu–Kajaani–Vartius -hankkeen ensimmäisessä rakennusurakassa parannetaan liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä kehitetään kevyen liikenteen väyliä valtatien 22 Oulun päässä välillä Joutsentie-Konttisentie.

Valtatien 22 Poikkimaantien pohjoispuolella alittava Ampuhaukantien kevyen liikenteen alikulku suljetaan väliaikaisesti liikenteeltä viikon 17 alusta alkaen. Kevyt liikenne ohjataan käyttämään Joutsentien alikulkukäytävää, joka sijaitsee suljettavasta alikulkukäytävästä noin 1,1 kilometriä Oulun suuntaan.

Alikulun sulkeminen johtuu valtatien 22 leventämisestä – samalla myös alikulkukäytävää levennetään. Ampumahaukantien alikulku avataan kävelijöille, pyöräilijöille ja muulle kevyelle liikenteelle jälleen elokuun alkuun mennessä entistä ehompana.

Lisäksi Ampumahaukantien alikulun kohdalla valtatien 22 kummallakin puolella sijaitsevat linja-autopysäkit poistetaan käytöstä parannustöiden ajaksi. Lähimmät korvaavat linja-autopysäkit ovat alikulkukäytävästä 1,4 kilometriä Ouluun päin OAMK:n kohdalla sijaitsevat Huuhkajapuiston pysäkit.

Tiedotteen liitteenä on kartta levennystöiden aikaisista liikennejärjestelyistä.

Hankkeen etenemistä voi seurata netissä osoitteessa www.liikennevirasto.fi/vt22oulu-kajaani ja Facebookissa www.facebook.com/valtatie22

 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Jukka Päkkilä, Liikennevirasto, puh. 029 534 3755, [email protected]

Projekti‐insinööri Terhi Honkarinta, Liikennevirasto, puh. 029 534 3754, [email protected]

 

Hankkeessa parannetaan liikenteen sujuvuutta Oulun kaupunkiseudulla ja kehitetään liikenneturvallisuutta koko yhteysvälillä Oulu - Kajaani. Hanke koostuu kahdesta erillisestä rakennusurakasta. Ensimmäisessä rakennusurakassa parannetaan valtatietä 22 Oulussa välillä Joutsentie – Konttisentie. Urakan työt toteutetaan pääosin vuonna 2016. Vuoteen 2017 painottuvaan toiseen rakennusurakkaan sisältyy parannuskohteita koko yhteysvälillä. Hanke valmistuu vuonna 2017.

Liitteet

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

www.liikennevirasto.fi
www.facebook.com/liikenneverkossa
www.twitter.com/liikennevirasto

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta