Valtatien 12 parantaminen Iitissä alkaa valmistelevilla töillä
Julkaistu 18.6.2025 12.35
Väyläviraston hankkeessa valtatie 12 parannetaan pääosin keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi Iitin kunnan alueella, Mankalan ja Tillolan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. Rakentaminen alkaa kesällä 2026, mutta jo tänä kesänä hankealueella tehdään valmistelevia töitä.
Valtatie 12 Mankala–Tillola-hankkeessa valtatieosuus parannetaan pääosin keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi. Valtatie parannetaan muuten nykyiselle paikalleen, mutta Kausalan taajama ohitetaan uudella tielinjauksella, joka vähentää liikenteen haittoja asutukselle. Parannuksia tehdään noin 16,5 kilometrin mittaisella alueella.
Valtatien parantaminen alkaa varsinaisesti kesällä 2026, mutta valmistelevien töiden tekeminen voi näkyä hankealueella jo tämän vuoden loppukesästä alkaen. Hankealueella tehdään muun muassa täydentäviä pohjatutkimuksia, johto- ja laitesiirtoja, puuston poistoa sekä ympäristön seurantaa. Lisäksi tehdään arkeologisia inventointeja ja tutkimuksia, joilla varmistetaan, että kulttuurihistorialliset kohteet tulevat varmasti huomioiduiksi. Nämä väylärakentamista valmistelevat työt eivät vaikuta liikkumiseen tiellä.
Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa
Hankkeen toteutus on päätetty jakaa kahteen urakkaan, joista ensin kesällä 2026 alkaa Jokuen ja Tillolan välisen tieosuuden parantaminen. Tähän urakkaan sisältyy kehitysvaihe, jonka aikana rakennuttaja ja urakoitsija suunnittelevat toteutusta yhdessä.
Mankala–Jokue-osuuden rakentaminen alkaa myöhemmin, keväällä 2027. Tässä urakassa urakoitsija vastaa sekä rakentamissuunnitelmien laatimisesta että itse rakentamisesta. Molemmat urakat valmistuvat vuoden 2029 lopulla. Molempien urakoiden rakennuttajakonsultiksi on valittu Proviko Oy:n ja Diopco Oy:n muodostama työyhteenliittymä.
Vt 12 Mankala-Tillola: sisältö ja kustannukset
Hankkeessa rakennetaan uudet tielinjaukset, kaksi uutta eritasoliittymää, 13 siltaa ja jatkuva rinnakkaistie sekä kunnostetaan 4 siltaa. Jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä parannetaan. Hankkeessa toteutetaan vaativia pohjanvahvistuksia sekä pohjavesisuojaukset Arolahden ja Tillolan pohjavesialueiden kohdille. Meluntorjuntaa ja valaistusta parannetaan. Hankkeen tavoitteena on parantaa sekä pitkämatkaisten kuljetusten että henkilöliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta.
Hankekokonaisuuden kustannusarvio on 93,6 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 92 miljoonaa euroa ja Iitin kunnan 1,6 miljoonaa euroa. Hankkeen kahden urakan kustannukset jakautuvat seuraavasti: Jokue-Tillola 77,6 miljoonaa euroa ja Mankala-Jokue 16 miljoonaa euroa.