Hyppää sisältöön

Turvallinen työmaa tehdään yhdessä

Julkaistu 19.5.2022

Kesä ja kiivain tietyömaiden kausi lähestyvät käsi kädessä. Autoilija ei tule välttämättä ajatelleeksi, että tietyömaakin on työpaikka. Tietyömailla tehtävä työ luokitellaan vaaralliseksi työksi, jossa suurimman vaaran aiheuttaa liikenne. ”Tietyömaiden turvallisuus pohjautuu lainsäädäntöön. Väylävirastolla on hyvät ohjeistukset, ja alalla teemme hyvää yhteistyötä”, kertoo työturvallisuuden asiantuntija Risto Lappalainen.

Tietyömaille laaditaan aina huolellisesti kohdekohtainen turvallisuussuunnitelma, ja tarvittaessa liikenteenohjaussuunnitelma jonka lisäksi kohteelle saatetaan laatia myös muita työlajeja koskevia suunnitelmia, esimerkiksi räjäytystyölle tai vaativalle nostolle.

”Turvallisuussuunnittelun tavoitteena on torjua uhat pois. Tämä työ tehdään yhdessä tilaajan ja rakennuttajan eli paikallisen ELY-keskuksen tai Väyläviraston kanssa. Urakoitsija vielä tarkentaa dokumentteja, jotta turvallinen työskentely on mahdollista”, Lappalainen jatkaa.

Huolellisella suunnittelulla voidaan torjua paljon työmaan ulkopuolisia uhkia, mutta ei kaikkea. ”Liikennesääntöjen noudattaminen korostuu tietyömailla työntekijöiden läheisyyden vuoksi.”

Myös osaaminen tukee turvallisuutta. Tietyömailla työskentelyn edellytyksenä on, että henkilö on suorittanut Väyläviraston tarjoaman maksuttoman Tieturva 1- ja/tai 2-kurssin.  Viime vuonna ykköskurssin suoritti kaikkiaan 26 000 työntekijää ja kakkoskurssin kävi läpi 2 600 henkilöä. ”Kursseja kannattaa kerrata tarvittaessa”, Lappalainen vinkkaa.

Teitä tehdään meille kaikille

Kun kesällä lähdetään esimerkiksi pidemmälle automatkalle, hyvä ennakkosuunnittelu ja tietyömaiden huomiointi kannattaa. ”Verkkosivuja ja karttapalvelua kannattaa käydä kurkkaamassa etukäteen sekä miettiä mahdollista vaihtoehtoista reittiä”, Lappalainen kertoo.

Tien päällä maltti on valttia. ”Kohteen liikenteen järjestelyt sekä alennetut nopeusrajoitukset tulee aina huomioida. Jos liikenne joudutaan pysäyttämään, viivytykset ovat yleensä minuutteja.”

Monet asiat tuovat turvallisuutta niin tien käyttäjille kuin työmaan henkilöstölle. Tietyömailla saattaa olla liikenteenohjaajia tai valo-ohjaukset. Ajat ehkä saattoauton perässä. Työmaan reunan nopeusnäyttötaulu kertoo nopeutesi ja vilauttaa hymynaamaa kiitokseksi oikeasta vauhdista. Myös muut liikkujat huomioidaan työmaiden turvallisuuden suunnittelussa. ”Kävelijöiden ja pyöräilijöiden osalta noudatetaan niille tarkoitettua suunnitelmaa ja liikenteen ohjaussuunnitelmaa”.

Tietyömaa aiheuttaa stressiä autoilijalle

Kun havaitsemme liikenteessä jotakin poikkeavaa, stressitaso saattaa nousta. Tietyömailla joudumme seuraamaan esimerkiksi sulkupylväitä ja valotauluja. Tiellä voi olla erilaisia työkoneita ja henkilöitä jalan tehtävissä töissä. Sillalla voi joutua ajamaan kapeampaa kaistaa.

”Turvaväleistä on pidettävä huolta. Hitaammin ajaminen jättää aikaa poikkeuksien havainnointiin ja reaktioihin”, Lappalainen perustelee.

Joskus näyttää siltä, että työmaalla ei tapahdu mitään. Voi olla kiusaus painaa kaasua. ”Nopeusrajoituksia on syytä kuitenkin noudattaa. Työssä voi olla meneillään asfaltointitauko, tiemerkinnät tai reunatäytöt voivat vielä puuttua, tai tiellä voi olla esteitä, kuten työkoneita.”

”Tyypillinen vaaratilanne syntyy, kun ohikulkeva liikenne ja työtä tekevä ihminen ovat liian lähellä toisiaan tai jos työkohteessa ajetaan ylinopeutta”, Lappalainen huomauttaa. ”Jos tiellä liikkuessa tulee jotain kysyttävää tai havaitsee vaaranpaikkoja, voi aina olla yhteydessä tienkäyttäjän linjalle. Hengen- tai terveydenvaarasta tulee ilmoittaa hätänumeroon 112.”

Sujuvaa ja turvallista liikkumista

”Tietyömailla lähtökohtana on, että liikkuminen on sujuvaa ja turvallista töistä huolimatta. Kaikki tekevät parhaansa”, toteaa Lappalainen. ”Me autoilijat voimme olla joustavia ja jättää oman kiireen sivuun”

Risto on sopinut kesälle jo muutamia käyntejä työmailla. ”Työmaiden turvallisuuskierrokset tehdään hyvässä yhteistyössä urakoitsijan kanssa. Ne ovat hyviä oppimistilaisuuksia.”

”Toivotan työntekijöille tsemppiä ja jaksamista työkauteen. On hyvä muistaa levätä ja huolehtia nestetasapainosta, jotta virkeys säilyy. Nähdään työmailla!”

Vinkit maanteiden käyttäjille

  • Lähde matkaan levänneenä.

  • Ota mukaasi hyvä fiilis, jos se on mahdollista.

  • Suunnittele reitti, katso verkkosivuilta tietyömaat.

  • Jos olet kiertoreitillä, ihaile kaunista luontoa.

  • Kun ohitat työmaan, ajattele, että tätä tehdään kaikkien hyväksi. Seuraavalla kerralla työmaa on jo ehkä valmis.

  • Pidä turvaväli edellä ajavaan

  • Voi kiittää ja vilkuttaa työmaan henkilöstölle tai liikenteenohjaajalle.

  • Haluatko antaa palautetta? Ei-kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä Palauteväylään, liikennettä vaarantavissa asioissa soita Tienkäyttäjän linjalle, puh. 0200 2100 (24 h/vrk).

Lue myös:

Pääjohtaja Wihlman: Kesä on Väylävirastossa aktiivisen rakentamisen aikaa

Materiaalien korkeat hinnat ja huono saatavuus haastavat rakentamista

Rataverkon materiaaleissa kättä lyövät sadan vuoden elinkaari ja jatkuva kehittäminen

Asfaltin yksinkertainen koostumus takaa kierrätyksen onnistumisen

Teräs ja betoni – siltarakentamisen dynaaminen duo

Vesiväylätietojen järjestelmät kehittyvät voimakkaasti: Haavi-otettiin käyttöön

Kesällä työmailla paiskitaan hommia


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta