Hyppää sisältöön

Tieturva 2 -verkkokoulutus valmistumassa - Tieturva 2 -pätevyyksiä jatketaan vuoden 2021 loppuun 

Julkaistu 4.5.2021

Väylävirastossa käynnistettiin aiemmin tänä vuonna hanke sähköisen Tieturva 2 -koulutuksen rakentamiseksi.

Tieturva 2 -verkkokoulutus on valmis suoritettavaksi viikolla 26/2021, ja se lisätään samalle oppimisalustalle Tieturva 1 -verkkokoulutuksen kanssa. Lähiopetuksena toteutettavaa Tieturva 2 -koulutusta voi järjestää 31.12.2021 saakka.
 
Tänä vuonna vanhenevien Tieturva 2 -pätevyyksien voimassaoloa on jatketaan 31.12.2021 saakka. Pätevyyden jatkaminen koskee myös aiemmin jatkettuja pätevyyksiä eli myös 3/2020 lähtien vanhentuneet Tieturva 2 -pätevyydet ovat voimassa 12/2021 saakka.

Mikäli Tieturva 2 -koulutukseen osallistumiselle edellytyksenä oleva Tieturva 1 -pätevyys vanhenee tänä aikana, on se mahdollista suorittaa verkkokurssina.

Tieturva 1 -verkkokurssi
 
Tämä ohjeistus on voimassa toistaiseksi, ja siihen tullaan tekemään muutoksia, mikäli tilanne niin edellyttää. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen.

Lue lisää tieturvakoulutuksista

Lisätietoja: 

Risto Lappalainen, p. 029 534 3966, [email protected]
 

Päivitetty verkkokoulutuksen aikataulu 22.6.2021.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi.