Digiroad aloitti siirtymän Maanmittauslaitoksen kansallisen maastotietokannan tielinkkeihin toukokuussa 2022, keskeyttämällä tielinkkien geometrian päivityksen. Marraskuussa 2022 tielinkkien tunnisteet vaihdettiin kansallisen maastotietokannan tunnisteisiin. Parhaillaan Digiroadissa toteutetaan kyvykkyyttä siirtyä käyttämään jatkuvasti päivittyviä tielinkkejä kansallisesta maastotietokannasta.
Digiroadissa on edelleen käytössä staattinen tieverkko toukokuun 2022 tilanteesta. Jatkuvasti päivittyvään tieverkkoon pyritään siirtymään kevään 2023 aikana, kun kyvykkyys siihen on saatu toteutettua. Digiroadin tietolajien ylläpito on jatkunut koko ajan normaalisti siirtymän aikana.
Digiroad-aineistosta on saatavilla 29.12.2022 ilmestynyt aineistojulkaisu 4/2022, johon on päivitetty uudet Vt 3 Hämeenkyrönväylän ja Vt 8 Eurajoen keskustan kohdalla liikenteelle avatut tiehankkeet. Seuraava aineistojulkaisu 1/2023 tehdään, kun Digiroad on siirtynyt jatkuvasti päivittyvään tieverkkoon ja tielinkkien geometria on ajantasaistettu. Tarkkaa ajankohtaa tälle ei valitettavasti voida antaa, mutta julkaisu pyritään tekemään kevään aikana.
Käynnissä olevasta siirtymästä johtuen, Väyläviraston lataus- ja katselupalvelussa sekä WFS- ja WMS-rajapintapalveluissa merkittävällä osalla Digiroadin tielinkkejä puuttuvat tällä hetkellä tieosoitetiedot. Myös tämä korjaantuu, kun jatkuvasti päivittyvään tieverkkoon siirtyminen on saatu toteutettua.
Seuraa uutisointiamme! Lisätietoja saat tarvittaessa Digiroad-operaattorilta: [email protected] ja 040 507 2301 (ark. klo 9-16)