Tampereen henkilöratapiha -hanke: Ensimmäisen ratasillan rakentaminen alkoi valmistelevilla töillä
Julkaistu 4.2.2026 13.25
Tampereen henkilöratapihan uudistukseen liittyvän ensimmäisen ratasillan rakentaminen käynnistyi valmistelevilla töillä. Vanha silta puretaan ja tilalle rakennetaan pidempi silta, joka mahdollistaa osaltaan uuden matkaterminaalin rakentamisen. Itsenäisyydenkadun alikulun ylittää Ratapihankadun sillan lisäksi neljä ratasiltaa, joiden alle asemarakennuksen yhteyteen rakennetaan matkaterminaali.
Kuva: Ratapihankadun sillan valutöitä marraskuussa 2025. Liikenne siirtyy kiertoreitiltä takaisin valmistuvalle sillalle kesään mennessä ja ensimmäisen ratasillan purkutyöt pääsevät vauhtiin.
Uutta ratasiltaa varten henkilöratapihalla tehdään talven ja kevään aikana valmistelevia töitä. Nykyisiä rakenteita tuetaan tukiseinillä ja sillan päätyihin tehdään ponttien ja porapaalujen asennuksia.
– Töistä saattaa aiheutua jonkin verran melua ratapihan ympäristöön, mutta työt tehdään arkena ja päiväsaikaan. Melua aiheuttavat työt kestävät arviolta maaliskuun alkupuolelle, jonka jälkeen aletaan valmistautua vanhan sillan purkamiseen, kertoo työmaapäällikkö Tatu Saharinen Kreatelta.
Itsenäisyydenkadun alikulku suljetaan ajoneuvoliikenteeltä vuoteen 2031 asti
Sillan varsinaiset purkutyöt käynnistyvät kesäkuussa, kun Itsenäisyydenkadun alikulku suljetaan kaikelta muulta liikenteeltä paitsi ratikalta. Sulku kestää tällä kertaa hankkeen valmistumiseen eli vuoteen 2031 asti.
– Ensimmäisen ratasillan rakentaminen edellyttää myös Ratapihankadun sillan valmistumista, jotta liikenne päästään siirtämään takaisin alkuperäiselle paikalleen sillalle. Silta saadaan liikenteen käyttöön arviolta toukokuussa, kertoo projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta.
Liikenteen solmukohta uudistuu
Tampereen rautatieaseman yhteydessä sijaitsevan Itsenäisyydenkadun alikulkusilta toimii liikenteen solmukohtana, jonka kautta kulkevat autoilijat, jalankulkijat, pyöräilijät sekä ratikka. Sillan päällä kulkee junaliikenne.
Hankkeessa alikulun ylittävät Ratapihankadun silta ja neljä ratasiltaa puretaan ja rakennetaan takaisin pidempinä. Siltojen uusiminen mahdollistaa uuden matkaterminaalin rakentamisen niiden alle asemarakennuksen yhteyteen.
Lisätietoja:
Ratasillan rakentamiseen liittyvät työt
Kreate Oy
työmaapäällikkö Tatu Saharinen
p. 044 974 6451
[email protected]
Tampereen henkilöratapiha -hanke
Väylävirasto
projektipäällikkö Jetro Matilainen
p. 029 534 3573
[email protected]