Ratarakentamisen suuri palapeli Tuomarilassa vaatii tilaa ja aikaa

Julkaistu 29.6.2026

Espoon kaupunkirata -hankkeen eteneminen tuo mukanaan merkittäviä muutoksia Tuomarilan asemanseudulle. Aseman sulkeminen juhannuksen jälkeisestä maanantaista lokakuun alkuun saakka on herättänyt kysymyksiä ja kummeksuntaa. Miksi esimerkiksi Kauniaisissa selvittiin paljon lyhyemmillä järjestelyillä?

Tuomarilassa juuri mikään ei jää ennalleen, kun viiden viikon junaliikennekatko 22.6. alkaa. Merkittävimmät tekijät aseman sulkemiselle useaksi kuukaudeksi ovat alueen maaperä, käytettävissä oleva tila sekä poikkeuksellisen suuri työmäärä. Toisin kuin esimerkiksi Kauniaisissa ja Koivuhovissa, Tuomarilassa ei ole tilaa rakentaa väliaikaista laituria nykyisen laiturialueen länsi- tai itäpäähän ja siten mahdollistaa junaliikenteen jatkuminen kesäkatkon jälkeen.

Paalulaatan rakentaminen kestää kauan

Suurin osa Tuomarilan uuden laiturin vaatimista töistä voidaan aloittaa vasta viiden viikon junaliikennekatkon alkaessa. Pohjoislaituri sekä kumpikin nykyisistä raiteista puretaan satojen metrien matkalta, ja purkutöiden jälkeen alueelle rakennetaan paalulaatta. Raiteiden alla oleva maaperä on pehmeää ja vaatii alueelle noin 50 metriä leveän stabilointivyöhykkeen tekemisen sekä paalulaatan. Esimerkiksi uuden laiturin paalulaatan rakentaminen on melko hidasta työtä: pohjanvahvistus, raudoitus ja valutyöt kestävät kokonaisuudessaan lähes koko viiden viikon katkon ajan.

Nykyisen pohjoislaiturin ja raiteiden paikalle rakennetaan uusi, leveämpi laituri katoksineen sekä hissi- ja porrasyhteydet. Uusi laituri on lopputilanteessa keskilaituri. Kun junaliikenne Tuomarilassa jatkuu lokakuun 5. päivänä, kulkee asema-alueen läpi neljä raidetta. Yksi raiteista sijoittuu uuden keskilaiturin eteläpuolelle ja kolme pohjoispuolelle. Junat alkavat liikennöidä kahta eteläisintä raidetta pitkin.

*Tämä uutinen on julkaistu alun perin Espoon kaupunkirata -hankkeen toukokuun 2026 uutiskirjeessä. Voit tilata uutiskirjeen tästä: Tilaa Espoon kaupunkirata -hankkeen uutiskirje