Hyppää sisältöön

Pieksämäen asemajärjestelyt -hankkeen toisessa vaiheessa uusitaan välilaituri

Julkaistu 17.4.2024 9.00

 

Pieksämäen henkilöratapihan parannushanke jatkuu toukokuussa välilaiturin remontilla. Viime syksynä valmistuivat reunalaiturien muutostyöt. Hankkeen toisen vaiheen urakoitsijaksi valittiin Destia Rail Oy.

Pieksämäen asemajärjestelyt -hankkeessa parannetaan aseman matkustajalaitureiden kunto- ja varustetasoa vastaamaan nykyisiä esteettömyysvaatimuksia. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2023 uusittiin reunalaiturit 1 ja 6.

Nyt käynnistyvässä toisessa vaiheessa korotetaan välilaituri 3–4. Raide 2 puretaan ja raide 3 siirretään kulkemaan sen paikalla, ja välilaiturin pohjoispäätä levennetään. Laiturin nykyistä katosta parannetaan ja sen portaat ja hissi uusitaan.

”Välilaiturin parannus viimeistelee Pieksämäen henkilöratapihalla toteutetut merkittävät muutostyöt. Muutosten myötä asemanseutu on päivitetty nykypäivään sekä ulkoasultaan että palvelutasoltaan”, luonnehtii projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.

Hankkeen toisen vaiheen urakoitsijaksi valittiin Destia Rail Oy.

Työt käyntiin toukokuussa

Rakennustyöt käynnistyvät toukokuussa, kun lumet ovat sulaneet. Valmistelevia töitä tehdään jo huhtikuun puolella. Tavoitteena on, että uusittu välilaituri saadaan käyttöön syyskuussa.

Hankkeen ensimmäisen vaiheen tavoin rakennustyöt eivät vaikuta junaliikenteen aikatauluihin. Reunalaiturit ovat käytössä koko rakentamisajan. Työmaa-alueet on suljettu ulkopuoliselta liikenteeltä. Osa junavuoroista liikennöidään tavanomaisesta poikkeavilla laitureilla, mikä erityisesti vaihtoyhteyksiä käyttävien matkustajien on hyvä huomioida.

Väyläviraston hanke täydentää Pieksämäen kaupungin vuonna 2023 toteuttamaa asemanseudun remonttia, jossa muun muassa uusittiin asematunneli esteettömyysvaatimuksia vastaavaksi.

Lisätiedot

Väylävirasto
Projektipäällikkö Riitta Parviainen
p. 029 534 3034
[email protected]

Hanke verkossa

vayla.fi/pieksamaen-asemajarjestelyt

Video hankkeen ensimmäisestä vaiheesta YouTubessa

youtu.be/XxNR7q35TOk

Hankkeen kuvia Flickr-kuvapalvelussa

flickr.com/photos/vaylafi/albums/72177720311333438

Pieksämäen asemajärjestelyt -hanke

Pieksämäki on rautatieliikenteen merkittävä risteysasema ja Suomen ainoa paikkakunta, jossa rautatiet risteävät neljästä suunnasta: Kouvola, Kuopio, Joensuu ja Jyväskylä. Pieksämäen aseman kautta kulkee vuodessa noin 200 000 matkustajaa. Matkustajalaitureiden kunto- ja varustetaso ei ole vastannut nykyisiä vaatimuksia, kuten esteettömän liikkumisen vaatimuksia. Väyläviraston hankkeessa matalat laiturit muutetaan korkeiksi laitureiksi ja varustetaan esteettömyysvaatimusten edellyttämillä rakenteilla ja merkinnöillä. Lisäksi tehdään yksittäisiä raide- ja turvalaitemuutoksia sekä uusitaan laitureiden katokset. Hanke toteutetaan kaksivaiheisena vuosina 2023 ja 2024.

Liitteet