Hyppää sisältöön

Patruunatehtaantien rakentaminen osana Vt 19 Seinäjoki-Lapua -hanketta on alkanut

Julkaistu 30.6.2023 9.47

 

Lapuan Patruunatehtaantien tasoliittymän porrastuksen rakentaminen alkoi kesäkuun puolivälissä. Uudistunut tasoliittymä avautuu liikenteelle heinäkuun loppuun mennessä.  

Liittyminen Patruunatehtaantieltä valtatielle 19, ja vastaavasti toiseen suuntaan, helpottuu ja muuttuu turvallisemmaksi uudistusten myötä. Valtatielle rakennetaan kaistat kääntyville autoille, mikä sujuvoittaa liikennettä. 

Nelihaarainen tasoliittymä muuttuu samalla porrastetuksi liittymäksi, kun Patruunatehtaantien toinen haara rakennetaan noin 200 metriä nykyistä pohjoisemmaksi eli Lapuan suuntaan. Sen jälkeen Patruunatehtaantien liittymät eivät ole enää vastakkain, mikä lisää osaltaan risteyksen turvallisuutta. Vanha Patruunatehtaantien haara puretaan vasta uuden avauduttua. 

”Porrastettu liittymä kääntymiskaistoineen on nelihaaraista liittymää turvallisempi, kun kääntymään pääsee omalta kaistalta. Uudet liikennejärjestelyt sujuvoittavat liikennettä ja helpottavat osin ruuhkia”, kertoo projektipäällikkö Pasi Kivioja Väylävirastosta. 

Tavoitteena sujuvan ja turvallisen liikenteen edistäminen  

Valtatien 19 parantaminen jatkuu hankkeen toisessa vaiheessa, jossa saadaan toteuttamisvalmiit suunnitelmat nelikaistaiselle tielle koko Seinäjoen ja Lapuan Koveron väliselle osuudelle. Tavoitteena on, että nopeusrajoitus saadaan nostettua 100 kilometriä tunnissa koko osuudella.  

Toisen vaiheen suunnittelusta vastaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Käynnissä olevasta urakasta vastaavat Väylävirasto sekä Seinäjoen ja Lapuan kaupungit.   

Hankesivut: https://vayla.fi/vt-19-seinajoki-lapua-rakentaminen 

Lisätiedot 
Pasi Kivioja, projektipäällikkö 
Väylävirasto  
P. 029 534 3602  
[email protected] 

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta