Hyppää sisältöön

Mt 5013 Kuhasalontie Joensuussa pysyy liikenteelle auki ennakoitua pidempään – kiertoreitit voimaan 11.4.

Julkaistu 04.04.2019

Kuhasalontien parantaminen -hanke on käynnistynyt ja valmistelevat toimenpiteet parhaillaan käynnissä. Puusto on jo poistettu urakka-alueelta ja sähköradan ajolankamuutostyöt toteutetaan viikon 15 viikonloppuna. Aiemmin ilmoitetusta poiketen Kuhasalontie suljetaan liikenteeltä välillä Vehkataival-Näädänkatu vasta torstaina 11.4. alkaen. Aiemmin tiedotettiin, että tie suljetaan jo maanantaina 8.4.

”Haluamme luonnollisesti aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa ja erikoisjärjestelyjä hankkeen aikana. Valmistelevat työvaiheet eivät edellytä vielä alkuviikosta tien sulkemista, joten se voidaan pitää liikenteellä hieman suunniteltua pidempään. Tästä johtuen suljemme Kuhasalontien maanantain sijaan torstaina”, kertoo Väylän projektipäällikkö Riitta Parviainen.

Peltolan ylikulkusillan purkutyöt aloitetaan heti Kuhasalontien sulkemisen jälkeen. Purku- ja rakennustöiden etenemisestä ja melua aiheuttavista työvaiheista tiedotetaan tarkemmin urakan edetessä.

Maantietä koskevia poikkeusreittejä on päivitetty

Päivityksen myötä Karjalankatu tulee toimimaan yhtenä ajoneuvoliikenteelle suunniteltuna kiertoreittinä. Lisäksi Kettuvaarantien radan kohdan alikulkukorkeus on tarkistusmitattu ja sen on todettu olevan 4,5 metriä. Kaikki erikoiskuljetukset eli normaalin liikenteen mittarajat ylittävät kuljetukset on suunniteltava ja sovittava erikseen Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa. 

Kartasta näet ajoneuvoliikenteen kiertoreitit

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Riitta Parviainen, Väylä, puh. 0295 34 3034, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.vayla.fi/mt-5013-kuhasalontie

www.facebook.com/mt5013kuhasalontie

Mt 5013 Kuhasalontie sijaitsee Joensuun aseman ja sataman läheisyydessä ja toimii tärkeänä väylänä niiden tavoittamiseen. Hankkeessa rakennetaan uusi Peltolan ylikulkusilta sekä peruskorjataan tie. Hankkeen kustannusarvio on 5,1 miljoonaa euroa.

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta