Hyppää sisältöön

Mäntyluoto−Tahkoluoto-rataosan päällysrakenneurakka Porissa valmistuu joulukuun alussa

Julkaistu 29.11.2022 13.39

 

Elokuussa alkanut päällysrakenneurakka Mäntyluodon ja Tahkoluodon välisellä rataosuudella Porissa valmistuu joulukuun alussa. Urakan valmistuessa rataosuus Porista Tahkoluotoon on perusparannettu kokonaisuudessaan ja tavarajunaliikenne voi kulkea jälleen normaalisti koko rataosuudella. Rataa on perusparannettu aiemmin vuonna 2021 noin 15 kilometrin matkalta Pori-Mäntyluoto-rataosalla. Urakka on osa Väyläviraston Pori−Mäntyluoto−Tahkoluoto-radan perusparannushanketta.

Mäntyluodon ja Tahkoluodon välisen rataosuuden päällysrakenneurakka valmistuu joulukuun alussa Porissa. Työt etenivät Mäntyluodon ja Tahkoluodon väliselle rataosuudelle elokuussa, jolloin päällysrakenteen vaihtourakka alkoi. Rataosuus on noin 10 kilometriä pitkä.

Urakan valmistumisen myötä koko rataosuus Porista Tahkoluotoon saadaan perusparannettua. Yhteensä perusparannettavaa rataa Pori−Mäntyluoto−Tahkoluoto-rataosuudella on noin 25 kilometrin matkalta, josta Porin ja Mäntyluodon välinen rataosuus perusparannettiin vuonna 2021. Rataosuus Mäntyluodon ja Tahkoluodon välillä on hankkeen puolesta valmis tavarajunaliikenteen käyttöön joulukuussa.

Radan perusparannukseen on kuulunut radan tukirakenteen, ratapölkkyjen ja ratakiskojen uusiminen koko rataosuudelta. Lisäksi rataosuudella olevilla tasoristeyksillä on tehty tasoristeysten korjaustöitä.

"Radan päällysrakenne oli uusittava, sillä vanhat päällysrakenteet olivat jo menneet iän myötä huonoon kuntoon. Päällysrakenteiden uusiminen pidentää radan käyttöikää huomattavasti, ja pystymme näin varmistamaan tavarajunaliikenteen kulkemisen rataosalla myös tulevaisuudessa", kertoo projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen Väylävirastosta.

Päällysrakenneurakan Mäntyluoto−Tahkoluoto-rataosuudella on toteuttanut Kreate Oy. Päällysrakenteen uusimisen yhteydessä on vahvistettu myös meripengertä Tahkoluodon päädyssä. Meripenkereen vahvistus on tehty Tahkoluodon ratasillan jälkeisellä meripengerosuudella noin 110 metrin matkalta ratasillasta Tahkoluotoon päin.

 

Ratasuunnitelmien laadinta tasoristeysturvallisuuden parantamiseksi on käynnissä

Pori−Mäntyluoto−Tahkoluoto-rataosuuden perusparannuksen lisäksi hankkeella on käynnissä myös ratasuunnitelmien laadinta tasoristeysturvallisuuden parantamiseksi. Meneillään on yhteensä kolme laajaa ratasuunnitelmaa, jotka kattavat koko Pori−Mäntyluoto−Tahkoluoto-rataosuuden ja yhteensä 24 tasoristeystä.

"Suunnitelmien tavoitteena on kohentaa laajemmin tasoristeysturvallisuutta. Tasoristeysturvallisuuden parantamiseksi osaa tasoristeyksistä tullaan esittämään poistettaviksi tiejärjestelyin ja osaa korjattaviksi nykyisille sijainneilleen", Heiskanen kommentoi.

Ratasuunnitelmien arvioidaan tulevan julkisesti nähtäville kevään 2023 aikana, jolloin niistä on mahdollista jättää virallisia muistutuksia. Tasoristeysten rakennustyöt alkavat alustavan arvion mukaan aikaisintaan vuosien 2023 ja 2024 aikana rahoituksen mukaan. Ratasuunnitelmien nähtävilläoloajoista ja ratasuunnitelmien lainvoimaisuuden tilanteesta tiedotetaan myöhemmin suunnitelmien ja hyväksymisprosessin edetessä. 

 

Lisätietoja:

Mikko A. Heiskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, p. 029 534 3808, [email protected]

Seuraa hanketta:

https://vayla.fi/pori-mantyluoto-radan-perusparannus

Väyläviraston Pori–Mäntyluoto–Tahkoluoto-radan perusparannushankkeessa uusitaan radan päällysrakenteet ja tehdään muita radan parannustöitä. Hankkeessa kohennetaan myös tasoristeysturvallisuutta poistamalla ja parantamalla tasoristeyksiä. Rata on noin 25 kilometriä pitkä yksiraiteinen tavaraliikennerata. Pori–Mäntyluoto-rataosan perusparannus valmistui vuonna 2021, ja Mäntyluoto–Tahkoluoto-rataosa perusparannetaan vuoden 2022 aikana. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2024.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta