Hyppää sisältöön

Mäntyluoto–Tahkoluoto-radan tasoristeyksiä suljetaan elokuusta alkaen päällysrakenteiden vaihtourakkaa varten

Julkaistu 8.8.2022 15.46

 

Pori−Mäntyluoto−Tahkoluoto-radan perusparannushankkeessa on aikaisemmin perusparannettu Porin ja Mäntyluodon välinen rataosa vuonna 2021. Nyt työt etenevät Mäntyluodon ja Tahkoluodon väliselle rataosuudelle, jossa päällysrakenteen vaihtourakka alkaa elokuun aikana. Töiden edetessä ratavälillä olevia tasoristeyksiä joudutaan väliaikaisesti sulkemaan.

"Hankkeen aikana tehdään tasoristeysturvallisuutta parantavia töitä ja tasoristeyksiä joudutaan hetkellisesti sulkemaan urakan aikana elokuun puolivälin tienoilta lähtien", sanoo projektipäällikkö Mikko Heiskanen Väylävirastosta.

Mäntyluoto−Tahkoluoto-rataosuudella on yhteensä kahdeksan tasoristeystä.

Ensimmäisenä Mäntyluodon ja Tahkoluodon välisellä rataosuudella suljetaan rata- ja tasoristeystöiden takia Kirrintien tasoristeys. Kirrintien tasoristeys on väliaikaisesti suljettu 12.−15.8.2022.

"Ensimmäisen liikennekatkon aikana vaihdetaan Kirrintien tasoristeyksen kansi. Toivomme urakan aikaisista töistä olevan mahdollisimman vähän haittaa tienkäyttäjille", kertoo työmaapäällikkö Kim Kohtamäki Kreatelta.

Urakoitsija tiedottaa tasoristeysten suluista myös risteyksiin tulevilla kylteillä. Urakan aikana tasoristeysten varoituslaitokset ovat poissa käytöstä.

Lopuista Mäntyluoto−Tahkoluoto-ratavälin tasoristeysten suluista ilmoitetaan myöhemmin urakan edetessä ja ajankohtien tarkentuessa. 

Hankkeen etenemiseen liittyvät lisätiedot:

Mikko Heiskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3808, [email protected]

 
Kohdekohtaiset tasoristeysten sulkujärjestelyihin liittyvät lisätiedot:

Kim Kohtamäki, työmaapäällikkö, Kreate, puh. 050 529 8776, [email protected] 

Seuraa hanketta:

https://vayla.fi/pori-mantyluoto-radan-perusparannus


Väyläviraston Pori–Mäntyluoto–Tahkoluoto-radan perusparannushankkeessa uusitaan radan päällysrakenteet ja tehdään muita radan parannustöitä. Hankkeessa kohennetaan myös tasoristeysturvallisuutta poistamalla ja parantamalla tasoristeyksiä. Rata on noin 25 kilometriä pitkä yksiraiteinen tavaraliikennerata. Pori–Mäntyluoto-rataosan perusparannus valmistui vuonna 2021, ja Mäntyluoto–Tahkoluoto-rataosa perusparannetaan vuoden 2022 aikana. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2024.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta