Hyppää sisältöön

Luumäki–Imatra-ratahanke: Työt Mansikkakosken vanhalla ratasillalla etenevät aikataulussa

Julkaistu 2.8.2023 9.00

Luumäki–Imatra-ratahankkeeseen kuuluvat Mansikkakosken vanhan ratasillan kunnostustyöt ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Silta on tarkoitus avata ajoneuvoliikenteelle, jalankulkijoille ja pyöräilijöille syyskuun lopussa, kun siltatyömaan urakka on valmistunut.

Sillan eri työvaiheet ovat sujuneet suunnitellusti ja turvallisuudesta koko ajan huolehtien. Maalaustyöt valmistuvat pian, ja sillan alakannen syrjälankutuksen valmistuttua päästään aloittamaan alakannen vesieristys- ja asfaltointityöt.
 

Turvallisuussyistä ulkopuolisten liikkuminen työmaa-alueella on kielletty, ja kiertotiejärjestelyt ovat käytössä sillan kunnostustöiden valmistumiseen saakka. 

”Silta ja sen lähiympäristö ovat vielä työmaa-alueita, joilla ulkopuolisilla ei ole mitään syytä liikkua. Kärsivällisyys ja odotus palkitaan pian, sillä valmistuttuaan silta palvelee niin ajoneuvoliikennettä, jalankulkijoita kuin pyöräilijöitäkin”, kertoo hankkeen projekti-insinööri Iina Liukkonen Väylävirastosta. 

”Imatran kaupunki tarjoaa sillan sulun aikana maksuttoman bussiliikenteen Sienimäen, Sotkulammen, Itä-Siitolan ja Vintterin asukkaille. Ilmaisliput ovat voimassa syyskuun loppuun asti”, sanoo vt. kaupungininsinööri Aino Vuopio Imatran kaupungilta.  

 
Lisätietoja:

Sillan kunnostustyöt: Iina Liukkonen, projekti-insinööri, Väylävirasto, puh. 029 534 3396, [email protected]

Ilmaisliput: Aino Vuopio, vt. kaupungininsinööri, Imatran kaupunki, puh. 020 617 1205, [email protected] 

 

Hankkeen nettisivut: https://www.vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke

Hanke Facebookissa: https://facebook.com/luumakiimatra
 

Luumäki-Imatra-ratahankkeen tavoitteena on kehittää rataosuuden palvelutasoa parantamalla välityskykyä, toimintavarmuutta ja häiriötilanteiden hallintaa. Se tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Hankkeen toteuttaminen tukee myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitoa ja kehittämistä, sekä parantaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden viihtyvyyttä vähentämällä liikenteen melua ja päästöjä.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta