null Luostarinkylän urakassa liikennettä siirretään lopullisille reiteilleen

Luostarinkylän urakassa liikennettä siirretään lopullisille reiteilleen

Julkaistu 01.09.2016
Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi.

Luostarinkylän liikennejärjestelyihin Raumalla tulee muutoksia tiistaina 6. syyskuuta, kun liikenne siirretään lopullisille reiteilleen useassa eri kohdassa. Kaikki rampit otetaan tällöin käyttöön yksisuuntaisina.

Kasitien liikenne siirtyy kulkemaan Luostarinkylän risteyssillan ali. Äyhöntien suora liittymä Lakarin teollisuusalueen kohdalla katkeaa, ja liikenne siirtyy kulkemaan uuden eritasoliittymän kautta. Myös kevyen liikenteen väylä kasitien yli Pohjoiskehältä Äyhöntien suuntaan otetaan käyttöön. Kasitiellä bussipysäkkien paikat siirtyvät rampeille.

Kiertotie Tiilivuorentien alikulkutunnelin kohdalla poistuu käytöstä, ja liikenne siirtyy alikulkutunnelin päälle. Kevyen liikenteen väylä Tiilivuorentien alikulkutunnelin alta avataan vasta myöhemmin syksyllä.

Lakarin ylikulkusillalla rakennustyöt jatkuvat, eikä siltaa oteta vielä käyttöön. Lisäksi syys–lokakuussa tehdään keskikaiteen asennusta sekä päällystys- ja kivitöitä. Työt aiheuttavat viivästyksiä liikenteeseen.

 

Liikennevirasto ja Rauman kaupunki rakennuttavat yhdessä Luostarinkylän eritasoliittymän. Rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2015, ja niiden on määrä olla valmiina marraskuun 2016 lopulla.

Lisätietoja: 
Liikennevirasto: Projektipäällikkö Kari Partiainen, p. 0295 34 3580, 
[email protected] 
Destia Oy: työpäällikkö Eetu Väisänen p. 040 351 0790, [email protected]

www.liikennevirasto.fi/turkupori
www.facebook.com/turkupori
@VT8TurkuPori

Aineistopyynnöt: viestintätoimisto Ahjo Communications [email protected]

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi

Trafikverket möjliggör fungerande, effektiva och trygga resor och transporter. www.trafikverket.fi  

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto