Hyppää sisältöön

Lempäälän läntisen laiturin rakennustyöt ovat valmistuneet

Julkaistu 29.11.2021 15.09

 

Lempäälän rautatieaseman läntisen matkustajalaiturin pidentämiseen tähtäävän hankkeen rakennustyöt käynnistyivät kesäkuussa. Pidennetty läntinen laituri otettiin junamatkustajien käyttöön syyskuun alussa. Nyt loputkin rakennustyöt ovat valmistuneet. Hanke on toteutettu Väyläviraston ja Lempäälän kunnan yhteishankkeena.

Läntisen laiturin kehittäminen on helpottanut junamatkustamista ja liikkumista Lempäälän keskustassa sekä parantanut esteettömyyttä. Läntisen laiturin haasteena on ollut lyhyt pituus, minkä takia osa kaukojunista ei ole mahtunut kokonaan laituriin. 

- Aiemmin matkustajien siirtyminen osasta kaukojunista laiturille on ollut mahdollista vain junien keskiosista. Jatkossa matkustajat voivat liikkua laiturin ja junien välillä koko junan pituudelta, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Mikko Heiskanen

Läntiselle laiturille on tehty myös muita parannuksia. Laiturille on asennettu ohjaava laatoitus näkövammaisia varten. Junamatkustajia palvelevat myös uudet pysäkkikatokset ja pyöräparkit. 

Myös VR on tyytyväinen Lempäälän rautatieaseman kehittämisestä. 

- Olemme iloisia, sillä pidennetty laituri sekä muut parannukset nostavat Lempäälän aseman palvelutasoa ja vaikuttavat siten positiivisesti matkustuskokemukseen. Pidempien kaukojunien kaikki vaunut mahtuvat laiturialueelle, ja tulevaisuudessa Lempäälässä voi pysähtyä myös entistä pidemmät lähijunat. Toivotamme kaikki Lempäälästä lämpimästi tervetulleeksi kyytiin, iloitsee VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen

Läntisen laiturin parantaminen nivoutuu osaksi Lempäälän kuntakeskuksen kehittämistä

Läntisen laiturin rakennustyöt ovat hiljenneet, mutta asemanseudun kehittäminen jatkuu. Lempäälän keskustan kehittämiseen liittyvät hankkeet muokkaavat rautatieaseman ympäristöä vielä vuosien ajan. Laiturihanke on oma kokonaisuutensa, mutta se nivoutuu läheisesti muihin Lempäälän kuntakeskuksen kehittämishankkeisiin. 

- Olemme Lempäälässä onnellisia, että pitkään valmisteltu läntisen laiturin parantaminen on päässyt päätökseen. Läntisen laiturin parantaminen on oleellinen osa kuntakeskuksen kehittämisen kokonaisuutta ja antaa lähtölaukauksen keskustan länsipuolen kehittämiselle. Hanke parantaa esteetöntä liikkumista ja kaikkien liikennemuotojen matkaketjuja keskustassa. Lempäälän keskustan kehittäminen on nyt saanut oleellisen harppauksen eteenpäin, kertoo Lempäälän kuntakeskustan kehittämisestä vastaava hankejohtaja Lari Laakso.

Kunta rakentaa parhaillaan uusia bussipysäkkejä, jotka palvelevat rautatieaseman liityntäliikennettä. Länsipuolen pysäkki on jo valmistunut. Itäpuolen pysäkin arvioidaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä.

Lempäälän kunta vastaa kuntakeskustan hankkeisiin liittyvästä tiedottamisesta.

Lisätietoja:

Mikko Heiskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3808
Lari Laakso, hankejohtaja, Lempäälän kuntakeskuksen kehittäminen, puh. 040 133 7926

Seuraa laiturihanketta ja Lempäälän kuntakeskuksen kehittämistä:

Hankkeen verkkosivu: https://vayla.fi/lempaalan-lantinen-laituri
Lempäälän kuntakeskuksen kehittäminen: https://www.lempaala.fi/lempaala-tietoa/kehittamistoiminta/kuntakeskuksen-kehittaminen/
Nova Lempäälä: https://www.novalempaala.fi/

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta