Hyppää sisältöön

Lempäälän läntisen laiturin rakennustyöt aiheuttavat melua ja tilapäisiä muutoksia laiturin käyttöpituuteen

Julkaistu 1.10.2021

Hankkeen rakennustyöt alkoivat kesäkuun alussa. Tärkein välitavoite valmistui aikataulussaan, kun pidennetty Lempäälän läntinen matkustajalaituri otettiin junamatkustajien käyttöön syyskuun alussa. Työt läntisellä laiturilla jatkuvat laiturin kaatojen korjaamisella sekä lämmityselementin poistolla viikolla 40. Töistä aiheutuu ajoittaista melua sekä muutoksia laiturin käyttöpituuteen parin viikon ajan.

Läntisen laiturin kaatojen korjaamisesta ja lämmityselementin poistamisesta johtuen laiturin käyttöpituus lyhenee tilapäisesti, kun osa laiturin eteläpäästä rajataan työalueeksi. Kulku läntiselle laiturille tapahtuu Asematien kautta, reitti on esteetön. Laiturin eteläpään lippuautomaatti on käytössä töiden aikana. Siirtyminen laiturin ja junien välillä onnistuu läntisen laiturin keskiosasta ja pohjoispäästä. 

Lämmityselementin poistamiseen ja laiturin kaatoihin liittyvät rakennustyöt eivät aiheuta muutoksia junaliikenteen aikatauluihin. Työt toteutetaan junaliikenteen sallimissa raoissa, ja töitä tehdään myös yöaikaan. Laiturin asfalttia puretaan tilapäisesti töiden vaatimilta osin, mikä voi aiheuttaa ajoittaista melua ympäristöön. Työt alkavat viikolla 40 ja kestävät arviolta kaksi viikkoa.  

Myös Lempäälän kuntakeskuksen kehittäminen jatkuu rautatieaseman ympäristössä. Rautatieaseman liityntäliikenteen bussipysäkkeihin tulee muutoksia syksyn aikana, kun keskustan länsi- ja itäpuolen lopulliset bussipysäkit valmistuvat. Länsipuolen bussipysäkki on valmistunut syyskuun loppuun mennessä Lemponkadun ja Tampereentien risteykseen K-Marketin kohdalle. Itäpuolen bussipysäkki valmistuu lokakuun loppuun mennessä Puistokadulle Myllykorttelin kohdalle. Lempäälän kuntakeskuksen kehittämiseen liittyvästä viestinnästä vastaa Lempäälän kunta.

 

Lisätietoja:

Maija Lavapuro, projektipäällikkö, rakennuttajakonsultti Welado Oy, puh. 040 866 1868
Mikko Heiskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3808
Lari Laakso, hankejohtaja, Lempäälän kuntakeskuksen kehittäminen, puh. 040 133 7926

 

 

Seuraa laiturihanketta ja Lempäälän kuntakeskuksen kehittämistä:

Hankkeen verkkosivu: https://vayla.fi/lempaalan-lantinen-laituri
Lempäälän kuntakeskuksen kehittäminen: https://www.lempaala.fi/lempaala-tietoa/kehittamistoiminta/kuntakeskuksen-kehittaminen/
Nova Lempäälä -hanke: https://www.novalempaala.fi/
 

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta