Hyppää sisältöön

Laurila–Tornio–Haaparanta-rataosan sähköistämishankkeen rakennustyöt ovat käynnistyneet

Julkaistu 12.4.2023 11.00

 

Väyläviraston Laurila–Tornio–Haaparanta-rataosan sähköistämishankkeen rakennustyöt ovat käynnistyneet Raumonjoen ratasillan avartamistöillä. Osana hanketta rakennetaan myös kaksi uutta alikulkusiltaa Keminmaan Rajakankaantielle ja Tornion Yli-Raumolle. Alikulkusiltojen rakennustyöt käynnistyvät huhti- ja toukokuun aikana.

Laurila–Tornio–Haaparanta-rataosan sähköistämishankkeen rakennustyöt ovat käynnistyneet Torniossa. Työt käynnistyivät Raumonjoen ratasillan avartamisen valmistelevilla töillä huhtikuun alussa. Urakassa ratasillan korkeutta lisätään radan sähköistyksen vaatimien muutostöiden mahdollistamiseksi. Avartamistöiden on tarkoitus valmistua syksyn 2023 aikana. Urakan toteuttaa Savon Kuljetus Oy.

Keminmaan Rajakankaantielle ja Tornion Yli-Raumolle rakennettavien uusien alikulkusiltojen suunnittelutyöt käynnistyivät vuoden 2022 lopulla ja molempien siltojen rakennustyöt päästään aloittamaan kevään 2023 aikana. Tavoitteena on saada alikulkusillat valmiiksi vuoden 2023 loppuun mennessä. Siltaurakka on rahoitettu yhdessä Keminmaan kunnan ja Tornion kaupungin kanssa.

"Alikulkusiltojen rakennustyöt käynnistyvät ensin Keminmaan Rajakankaantiellä, jossa valmistelevia rakennustöitä aloitetaan huhtikuun aikana. Tornion Yli-Raumolla työt alkavat toukokuussa", kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Terhi Honkarinta.

Rajankankaantien ja Yli-Raumon alikulkusiltojen urakka toteutetaan ST-urakkana, jossa urakoitsija suunnittelee ja toteuttaa urakan. Rajakankaantien ja Yli-Raumon siltaurakan urakoitsijana on GRK Suomi Oy.

Urakassa rakennettavat uudet alikulkusillat tulevat korvaamaan myöhemmin poistettavia vartioimattomia tasoristeyksiä Laurilan ja Tornion väliseltä rataosuudelta. Laurila–Tornio–Haaparanta-rataosan sähköistysurakan osalta rakentaminen käynnistyy sähköratapylväiden asennustöillä loppukevään aikana. Tasoristeysten poistoihin ja sähköistyshankkeeseen liittyvistä rakentamistöistä tiedotetaan myöhemmin hankkeen edetessä. Rakentamisen ohella hankkeella jatketaan rakentamissuunnittelua.

"Tällä hetkellä käynnissä on Tornionjoen ratasillan avartamisen ja Tornion ratapihan muutostöiden suunnittelu sekä Haaparannan ratapihan muutostöiden suunnittelu Ruotsin puolella", Honkarinta kertoo hankkeen tilanteesta.

Lisätietoja:

Terhi Honkarinta, projektipäällikkö, Väylävirasto, p. 029 534 3754, [email protected]
 

Seuraa hanketta:

https://vayla.fi/laurila-tornio-haaparanta

Laurila−Tornio−Haaparanta-rataosan sähköistäminen -hankkeessa sähköistetään Laurilan ja Tornion välinen rataosuus sekä rajan ylittävä osuus Haaparannan puolella. Hanke sisältää myös ratasiltojen sähköistyksen ja rakenteiden kunnon edellyttämien muutosten tekemisen. Lisäksi tasoristeysturvallisuutta parannetaan ja Tornion ratapiha- ja matkustajalaiturijärjestelyjä päivitetään. Hankkeessa rakennetaan edellytykset rajan ylittävän matkustajaliikenteen käynnistämiseen. Laurila–Tornio–Haaparanta-ratahanke toteutetaan Väyläviraston, Huoltovarmuuskeskuksen ja Trafikverketin eli Ruotsin Liikenneviraston yhteishankkeena. Hankkeen toteuttamiseen on myönnetty EU:n CEF-tukea (Connecting Europe Facility). Hankkeen uutiskirje on tilattavissa hankkeen verkkosivuilta.

 

EU-logo

Tämän julkaisun sisällöstä vastaa yksin Väylävirasto, eikä se välttämättä vastaa Euroopan Unionin mielipidettä.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta