Hyppää sisältöön

Kuopion ratapihahankkeen työvaiheet lokakuussa 2023

Julkaistu 31.10.2023

Kooste hankkeen työvaiheista lokakuussa 2023. Tekstit on alun perin julkaistu hankkeen Facebook-sivulla.

4.10.2023

Kuopion rautatieaseman ja Matkakeskuksen välinen matkustajatunneli avataan lauantaina 14.10.

Joudumme ottamaan viikon aikalisän tunnelitöihin, koska löysimme vanhoista rakenteista paksuja rakennekerroksia. Viikon lisäajalla varmistetaan, että matkustajatunnelin avautuessa kaikki päätyövaiheet tunnelissa on saatu valmiiksi. Pääsemme avaamaan tunnelin kokonaisuudessaan siis lauantaina 14.10.

13.10.2023

Kuopion rautatieaseman ja Matkakeskuksen välinen matkustajatunneli avataan lauantaina 14.10.2023 klo 15.00. Tunneli on saanut takaisin vanhan ilmeensä entistä ehompana.

Matkustajatunnelista on pääsy hissillä laiturille 3, jossa henkilöliikenne on tällä hetkellä. Kun henkilöratapihan urakka viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmistuu marraskuun aikana, pääsee tunnelista hissillä myös laitureille 1 ja 2, jonne henkilöliikenne voi siirtyä. Henkilöratapihan urakassa uudistetaan matkustajatunnelin lisäksi raiteet, laiturit, opastukset sekä rakennetaan hissit laitureille. 

20.10.2023

Viimeisimmän viikon näkyvin ja tuntuvin muutos työmaalla oli matkustajatunnelin aukeaminen viime lauantaina. Ilahduttavasti niin junamatkustajat kuin myös muuten vain läpikulkijat löysivät pitkän katkon jälkeen sankoin joukoin takaisin tutulle reitille!

Maan pinnalla välilaituri raiteineen on päässyt nyt asettumaan Puijonkadun sillan päälle. Vielä riittää viimeisteltävää, mutta aseman uusi ilme alkaa jo hahmottua hyvin. 

27.10.2023

Talvi meinaa jo kolkutella ovella, mutta täysi tohina työmaalla jatkuu. Välilaituri on taas astetta valmiimpi, kun se tänään sai asfalttipäällysteen pintaansa. Ei enää kauaa niin pääsee tätäkin laituria tallaamaan matkustajan jaloin. Ja junatkin pääsevät olemaan vierekkäin.