Hyppää sisältöön

Kouvola–Kotka/Hamina: Rasvana rattaissa – Pekka Lindqvist

Julkaistu 11.11.2020

Pekka Lindqvist on työskennellyt reilu parikymmentä vuotta infrarakentamisen parissa. Pitkän kokemuksen lisäksi Kouvolassa itsekin asuvana on hän mitä parhain toimimaan Kouvola-Kotka/Hamina-ratahankkeella.

Pekka valmistui louhinta- ja maanrakennuslinjalta Lappeenrannan Teknillisestä oppilaitoksesta 1996. Jo sitä ennen hän oli ollut kesätöissä rakennusalalla, joten urasuunnitelmat olivat sitä myöten selvät. 

 – Valmistumisen jälkeen pääsin heti ratamaailmaan mukaan töihin paikalliseen Maansiirto Veli Hyyryläinen Osakeyhtiöön. Sen jälkeen olen ollut niin YIT:n, Destian, Pöyry CM Oy:n kuin Rambollinkin palveluksessa. Pöyry CM:lle siirryin vuonna 2009 urakointipuolelta ja toimin rakennustöiden valvojana merkittävässä ratahankkeessa (Lahti-Luumäki-Vainikkala) ja sittemmin yrityskaupan myötä työnantajana toimi Ramboll CM Oy, Pekka muistelee. 

Nykyisellään Pekka toimii itsenäisenä yrittäjänä, ja sitä kautta myös Kouvola-Kotka/Hamina-hankkeen rakennuttajakonsultin Rejlers Finland Oy:n alikonsulttina. 

 

Pekan rooli ratahankkeella


Pekan virallinen titteli hankkeella on päällysrakennetöiden rakennuttaja. Pekka on ollut alusta asti mukana suunnittelukokouksissa ja suunnitelmien valmistuttua on ollut vuorossa rakennettavuusarvioiden laadinta. 

– Tämä tarkoittaa käytännössä sen selvittämistä laadituista suunnitelmista, onko kohde rakennettavissa tehdyillä suunnitelmilla.  Rakennettavuuden arviointiin kuuluu tärkeänä osana myös työvaihesuunnitelmien laadintaan osallistuminen. Työvaihesuunnitelmat ovat isossa roolissa hankkeen onnistumisen mahdollistamiseksi, koska siinä sovitetaan ennalta yhteen rataosan junaliikenne ja tulevat työt. Työvaihesuunnitteluun on hankkeella huippuosaajat ja on hienoa kuulua tiimiin, Pekka sanoo.

Rakennuttamistehtäviin kuuluu myös, jopa vuotta ennen toteutusta, materiaalisaatavuuden varmistaminen tilaajan toimituslaajuuteen kuuluvien materiaalien osalta. 
Rakennuttamistehtävien perusrunkoon kuuluu hankintojen ja urakoiden kilpailutusasiakirjojen laatiminen ja kilpailuttaminen. Itse rakentamisen alettua työpäiviin kuuluu urakoiden työnaikaiset rakennuttamistehtävät, työmaakokoukset, suunnitelmamuutosten hallinta, ongelmien ratkominen ja toki myös maastokatselmuksia, valvontatehtäviä sekä eri urakoiden töiden yhteensovitusta.

Rakennuttaja tekee myös jatkuvaa ja tiivistä yhteistyötä liikennesuunnittelun, rataisännöitsijöiden, kunnossapitäjien, operaattoreiden, kaupunkien ja kuntien sekä tarvittaessa ELY-keskusten ja Aluehallintoviraston kanssa, unohtamatta rataosan radan varren asukkaita ja heidän intressiensä kuulemisia.

Fisuja ja fudista

Pekan vapaa-ajan harrastuksia kysyttäessä vastaus tulee jo ennen kuin on ehtinyt lauseen loppuun:

– Kalastan, kalastan ja kalastan! Lähes joka viikonloppu tulee suunnattua veden äärelle pääosin heittokalastuksen pariin ja talvella tietty pilkille. Näin syksyllä narrataan lähinnä ahventa ja kuhaa. Lisäksi pidämme perheenä matkailusta – kunhan sitä saisi taas harrastaa – ja olen myös pojan jalkapalloharrastuksessa mukana joukkueen huoltajana, Pekka kertoo.

Palataan vielä lopuksi jutun otsikkoon. Pekan sanoin hänen on helppo toimia hankkeen eri toimijoiden välimaastossa ja kesken, sillä hänellä on kokemusta molemmilla puolilla tiskiä toimimisesta. Eli siis rasvana rattaissa, kuten jo firman logosta näkyy.

Pekka Lindqvist esittelee kalastamaansa kampelaa.

Pekka sanoo, että ensi vuoden tunnelikohteen remontista ja hankkeen siltakohteista tulee erityisen mielenkiintoisia.

Tämä juttu on julkaistu Kouvola–Kotka/Hamina -ratahankkeen uutiskirjeessä. Voit liittyä uutiskirjeen jakelulistalle tämän linkin kautta.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta