Hyppää sisältöön

Kehä III:n parannushanke käynnistyy Askiston kohdalla sekä Vantaankosken ja Pakkalan välillä

Julkaistu 22.3.2021 12.00

 

Kehä III:lla on käynnistymässä maaliskuun lopussa mittava parannushanke. Töitä tehdään Espoon ja Vantaan rajalta Vihdintielle saakka noin 2,5 kilometrin matkalla sekä kolmen kilometrin tieosuudella Vantaankosken ja Pakkalan välillä. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2023 loppuun mennessä. Hankkeen urakoitsijaksi on valittu GRK Infra Oy.

”Varaudumme Kehä III:n kasvaviin liikennemääriin muun muassa rakentamalla lisäkaistat Vantaankosken ja Pakkalan välille. Liikenteen sujuvuutta lisää myös Askiston uusi eritasoliittymä sekä Kehä III:n uusi rinnakkaistie Askiston kohdalla. Hankkeeseen sisältyy myös välttämättömiä tien pohjarakenteen kunnostustöitä sekä siltakorjauksia”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.

Urakan alustavat työt alkavat maastossa tämän viikon aikana (viikko 12), eikä töillä ole tässä vaiheessa vaikutusta liikenteeseen.

”Tämä mittava hanke on hieno osoitus GRK:n kilpailukyvystä ja osaamisesta vilkkaasti liikennöityjen pääkaupungin väylähankkeiden tehokkaassa toteuttamisessa. Meillä on parhaillaan työn alla myös Kehä I Laajalahti -hanke. Tässäkin toteutuksessa tavoitteenamme on työajan sujuva liikenne, vähäiset häiriöt sekä nopea rakentamisen toteuttaminen”, kertoo GRK Infra Oy:n rakennuspäällikkö Heikki Haavikko.

Askiston ympäristössä tehdään runsaasti siltatöitä – Vantaankosken ja Pakkalan välillä keskitytään liikenteen sujuvuuden parantamiseen

Askiston kohdalla nykyiset tasoliittymät korvataan uudella eritasoliittymällä. Samalla Kehä III:n rinnakkaistieksi rakennetaan uusi katu, joka toimii myös kiertotienä hankkeen aikana. Lisäksi tien pohjarakenne on korjattava perusteellisesti, sillä etelänpuoleisen ajoradan paalulaatta on vaurioitunut. Hankkeeseen sisältyy runsaasti myös siltatöitä, sillä Vihdintien kaksi siltaa uusitaan, minkä lisäksi rakennetaan kahdeksan uutta siltaa. Askiston pientaloalueen kohdalle rakennetaan myös uutta melusuojausta.

Vantaankosken ja Pakkalan väliselle tieosuudelle toteutetaan kolmen kilometrin matkalle kolmannet kaistat. Osana hanketta korjataan myös Nuolitien länsipuolella sijaitsevan sillan penkereen painuma. Koko hankealueella parannetaan joukkoliikenteen pysäkkijärjestelyjä sekä kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä. 

Askiston kohdalla työt kestävät noin kolme vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta ne painottuvat tien pohjarakenteen kunnostamiseen sekä Vihdintien siltojen korjaustöihin. Vantaankosken ja Pakkalan väille rakennettavat lisäkaistat sekä niiden edellyttämät liittymä- ja pysäkkijärjestelyt valmistuvat marraskuun 2021 loppuun mennessä. Hankkeesta vastaa Väylävirasto. Hankkeen kustannusarvio on 38,5 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 30 miljoonaa euroa ja Vantaan kaupungin 8,5 miljoonaa euroa.

Pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteen ja elinkeinoelämän kuljetusten tärkeä reitti

”Olemme hyvässä yhteistyössä valtion tieviranomaisten kanssa jo 1960-luvulta lähtien kehittäneet pitkäjänteisesti Kehä III:a. Se  on ollut hyvin perusteltua ja tuloksellista, koska raskaan liikenteen valtasuonen Kehä III:n turvallisuus ja toimivuus kaikissa oloissa on olennaisen tärkeää koko Vantaan elinkeinoelämälle, erityisesti Vantaan merkittävien työpaikka- ja palvelukeskittymien, Vantaankosken ja Aviapoliksen alueilla”, toteaa Vantaan kaupungininsinööri Henry Westlin.

Kehä III on osa kansainvälistä E18-tietä, joka yhdistää Etelä-Suomen kaupungit, satamat sekä lentoasemat. Se on myös keskeinen väylä kotimaiselle ja kansainväliselle liikenteelle sekä elinkeinoelämän kuljetuksille. Samalla Kehä III on tärkeä väylä pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteelle. Hanke parantaa elinkeinoelämälle tärkeällä reitillä tiekuljetusten ennakoitavuutta ja lyhentää matka-aikaa. Kokonaisuudessaan Kehä III:n parannushanke vaikuttaa pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteen sujuvuuteen.

Vantaankosken ja Pakkalan väli on Kehä kolmosen vilkkaimmin liikennöity osuus, missä liikkuu jopa noin 76 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikennemäärän on ennustettu kasvavan lähes 89 000 ajoneuvoon vuorokaudessa vuoteen 2030 mennessä ja ylittävän 100 000 ajoneuvon rajan vuoteen 2050 mennessä. Askiston kohdalla liikennemäärä on hieman alle 48 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

 

Lisätietoja:

Antti Koski, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3546, [email protected]
Jaakko Koivunurmi, rakennuspäällikkö, Vantaan kaupunki, puh. 040 549 7599, [email protected]
Heikki Haavikko, rakennuspäällikkö, GRK Infra Oy, puh.050 364 0316, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.vayla.fi/keha3-parantaminen
www.facebook.com/KehaIIIparantaminen3vaihe

Kehä III parantaminen -hankkeen 3. vaiheeseen kuuluu lukuisia Askiston kohdalla sekä Vantaankosken ja Pakkalan välillä toteutettavia parannuksia. Hankkeeseen sisältyy muun muassa kolmansien ajokaistojen rakentaminen Vantaankoski–Pakkala-välille, uuden eritasoliittymän rakentaminen Askistoon sekä tien pohjarakenteen kunnostaminen. Samalla kehitetään kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä. Melusuojausta parannetaan Askiston kohdalla. Tavoitteena on lisätä liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä varautua Kehä III:n kasvaviin liikennemääriin.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta