Hyppää sisältöön

Kaukolantien ja Vinkkiläntien tasoristeysten poistuminen muuttaa kulkureittejä Sastamalassa

Julkaistu 5.7.2024 8.00

Osana Tampere–Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen -hanketta poistetaan Sastamalassa kaksi tasoristeystä tiistaina 9.7.2024. Kaukolantien ja Vinkkiläntien tasoristeyksien poistumisen myötä kulkeminen alueella muuttuu. Tampere-Pori-rata ylitetään Kaukolantien tasoristeyksen länsipuolelle rakennetun uuden, Vinkkilän ylikulkusillan kautta.

 

Karttakuva Kaukolantie-Vinkkiläntie kohteesta

"Tasoristeysten poistaminen Tampere-Pori rataosalta parantaa turvallisuutta sekä tie- että rautatieliikenteen osalta. Hanke on osa valtakunnallista tasoristeysohjelmaa, jonka tavoitteena on poistaa yli 500 tasoristeystä. Kaukolantien ja Vinkkiläntien tasoristeyksien poistaminen parantaa sekä tienkäyttäjien että rataliikenteen, ja siten myös junamatkustajien turvallisuutta”, kertoo projektipäällikkö Mikko Heiskanen Väylävirastosta.

Tasoristeykset muodostavat rautateiden selkeimmän turvallisuusriskin. Tasoristeystä poistettaessa tieliikenne ohjataan turvallisempaa reittiä pitkin. Turvallisempi reitti voi kulkea esimerkiksi alikulku- tai ylikulkusillan tai turvallisemman tasoristeyksen kautta. 


Uusi silta radan yli ja uudet jalankulun ja pyöräilyn väylät

Urakassa Kaukolantien linjaus muutettiin tasoristeyksen poistamisen myötä. Jatkossa tieyhteys Kaukolantieltä Sastamalantielle eli seututie 249:lle Tampere-Pori-junaradan yli kulkee uuden, Vinkkilän ylikulkusillan kautta. Urakassa rakennettiin myös 400 metriä uutta kevyen liikenteen väylää Sastamalantien varteen.

Vinkkilän ylikulkusilta Sastamalassa
Vinkkiläntien ylikulkusilta Sastamalassa valmistui heinäkuun alussa 2024.

Vinkkilän ylikulkusillan rakentaminen oli Tampere-Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen -hankkeen ensimmäinen iso kohde. Koko hankkeen tämän hetken hinta-arvio on noin 46 miljoonaa euroa, josta Kaukolantien ja Vinkkiläntien kohteet olivat kustannuksiltaan 2,4 miljoonaa euroa.


Tampere-Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen

Tampere–Pori tasoristeyksien poisto ja parantaminen -hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta poistamalla mahdollisimman monta rataosuuden tasoristeystä sekä parantaa turvallisuutta kustannustehokkailla keinoilla. Nykyiset tasoristeykset korvataan ensisijaisesti tie- tai siltajärjestelyillä. Hankkeen alussa vuonna 2020 Tampere-Pori rataosuudella oli 43 tasoristeystä, joista kesäkuuhun 2024 mennessä on poistettu seitsemän tasoristeystä.


Lisätietoja

Osastonjohtaja, projektien toteutus
Mauri Mäkiaho, Väylävirasto 
p. 029 534 3541, [email protected]

Kaupungingeodeetti 
Arto Vuorijärvi, Sastamalan kaupunki
p. 050 3301 441, [email protected]

Hankesivut: https://vayla.fi/tampere-pori-tasoristeykset

Tilaa Tampere-Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen -hankkeen uutiskirje

Kuvia hankkeelta Flickr-kuvapalvelussa