Tällä hetkellä käynnissä olevassa katujärjestelyjen ensimmäisessä vaiheessa Kokemäensaarentien uutta katuyhteyttä rakennetaan noin 400 metriä Meri-Porin suuntaan. Lisäksi Keskutien ja Mörtintien väliselle osuudelle rakennetaan uusi katuyhteys sekä jalankulku- ja pyörätie valaistuksineen. Myös uuden Metsäkulmantie-nimisen kadun rakentaminen on käynnissä. Toisessa vaiheessa tullaan rakentamaan kääntöpaikka Keskutien päähän. Kadunrakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja niiden arvioidaan valmistuvan maanrakennustöiden osalta kesäkuun loppuun mennessä. Uusien katujen päällystys- ja valaistustyöt tehdään syksyllä 2025.
Tasoristeysten poistoon ja parantamiseen tähtäävät hallinnolliset suunnitelmat tulevat käsittelyyn vuoden 2025 aikana, jonka jälkeen tasoristeysjärjestelyiden toteuttamisen aikataulusta päätetään rahoituksen ja suunnitelmien hyväksymisen aikataulun mukaisesti. Tänä keväänä rakennettavat Kyläsaaren uudet katuosuudet otetaan käyttöön heti niiden valmistuttua, vaikka uuden tasoristeyksen käyttöönotto siirtyykin todennäköisesti ensi vuoteen.
Väylävirasto ja Porin kaupunki ovat allekirjoittaneet keväällä 2022 sopimuksen uusista tasoristeysjärjestelyistä Pori-Mäntyluoto-Tahkoluoto-rataosuudella. Sopimuksella Väylävirasto ja Porin kaupunki ovat sitoutuneet toteuttamaan rataosan tasoristeysjärjestelyt yhteisrahoitteisena hankkeena, jossa katujärjestelytyöt ovat kaupungin vastuulla ja tasoristeystyöt Väyläviraston vastuulla. Hanke liittyy Väyläviraston Pori-Mäntyluoto-Tahkoluoto-radan perusparannushankkeeseen ja sen tavoitteena on parantaa tasoristeysturvallisuutta.
Kyläsaaren alueella on myös parhaillaan käynnissä Salontien loppuosan rakentaminen. Asfalttipinnan saavat syksyllä Radanvarrentie, -polku ja -kuja sekä Kitukorventie.
Voit lukea Kyläsaaren katutöistä lisää Porin kaupungin tiedotteestaTämä on ulkoinen linkki.
Lisätietoja antavat:
Yhteistyösopimuksen osalta:
Sanna Välimäki, Porin kaupunki, investointipäällikkö, puh. 044 701 4180, sanna.valimaki@pori.fi
Kadunrakennustöiden osalta:
Jari Lehesvuori, Porin kaupunki, rakennuttajarakennusmestari, puh. 044 701 5028, jari.lehesvuori@pori.fi
Tasoristeysten sekä maantie- ja yksityistiejärjestelyjen osalta:
Mikko Heiskanen, Väylävirasto, projektipäällikkö, puh. 029 534 3808, mikko.heiskanen@vayla.fi
Ari Lehto, Welado Oy, projektipäällikkö, puh.040 147 3344, ari.lehto@welado.fi