Hyppää sisältöön

Kaskisten radan kunnossapitoa jatketaan vuoden 2022 loppuun

Julkaistu 20.04.2020

Väylä on päättänyt jatkaa Seinäjoen ja Kaskisten välisen rautatien kunnossapitoa vuoden 2022 loppuun. Aiemmin vähäliikenteisen Kaskisten radan kunnossapidon oli määrä päättyä kuluvan vuoden lopussa.

Kunnossapidon jatkamispäätöksen taustalla on se, että radan liikenne on parin viime vuoden aikana ollut kasvussa. Vuonna 2018 Kaskisten radalla kulki 211 tavarajunaa, kun niitä vuonna 2019 kulki 332. Liikennemäärät ovat olleet kasvussa myös vuoden 2020 ensimmäisellä kolmanneksella.

Rata on huonokuntoinen ja vaatii tehostettua kunnossapitoa ja kohdistettuja korjauksia. Tehostettu kunnossapito mahdollistaa liikennöinnin vuoden 2022 loppuun saakka.

Kaskisten radasta tehdään vuoden 2022 alussa uusi tarveselvitys, jossa arvioidaan myös radan kunnossapidon tilanne.

Lisätietoja:

Rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin, p. 029 534 3971

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta