Hyppää sisältöön

Juhannuksen isot ratatyöt viivästyivät, työt valmistuvat maanantain aikana

Julkaistu 27.6.2022 11.46

 

Osa ratatöiden vaatimista isommista toimenpiteistä ajoitetaan vähäliikenteisiin ajankohtiin, esim. juhannukseen, jolloin meno- ja paluuliikenteen välissä on mahdollista sijoittaa liikennekatkoja. Tällöin töistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa liikenteelle ja matkustajille. Liikennekatkot suunnitellaan kuukausia etukäteen yhdessä urakoitsijoiden, junaliikennöitsijöiden ja rautateiden liikenteenohjauksen kanssa.

”Juhannuksena oli käynnissä isoja kohteita ympäri Suomea. Merkittäviä liikennekatkoja oli mm. Luumäki-Imatra -hankkeessa sekä pääradalla Toijala–Tampere-osuudella, jossa uusittiin Miemolan silta Lempäälässä ja korjattiin Viialatehtaan ja Viialanjoen sillat. Työt katkojen aikana tehdään tiukalla aikataululla”, kertoo apulaisjohtaja Mauri Mäkiaho Väylävirastosta.

”Sunnuntaina työt viivästyivät valitettavasti merkittävästi pääradalla Miemolan sillan työmaalla, jossa töiden piti valmistua iltapäivällä. Haasteita oli etenkin vanhan sillan purkamisessa, joka kesti paljon arvioitua pidempään ja vaikutti sitten kaikkiin muihin työvaiheisiin. Tämä vaikutti osaltaan koko pääradan liikenteeseen. Olemme erittäin pahoillamme töistä aiheutuneista isoista viivästyksistä matkustajille,” sanoo Mäkiaho.

Miemolan siltatyön viimeistelyt jatkuvat maanantain aikana, mutta junat pystyvät liikennöimään klo 12 alkaen.

Tänä vuonna ratatöitä tehdään viime vuotta enemmän. Töitä tehdään sekä osana isoja investointihankkeita että normaaliin radan kunnossapitoon liittyvinä töinä.

Lue lisää kesän ratatöistä

Lisätietoja:

Mauri Mäkiaho, apulaisjohtaja, puh. 029 534 3541, [email protected]

Anna Jokela, johtaja, yhteiskuntasuhteet ja viestintä, puh. 040 043 9955


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta